Tuorein sisältö

Pohjoismaiden suurin Commodore 64 -tapahtuma järjestetään Suomessa tänä viikonloppuna

25.10.2022 klo 13.16 | Luettu: 3396 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Suomalaisten rakastaman Commodore 64 -tietokoneen ympärillä pyörivään demoskeneen keskittyvä, joka toinen vuosi järjestettävä ZOO 2022 -tapahtuma pidetään 28.–30.10.2022 Oriveden Kampuksella. Porista vuonna 1997 alkanut Zoo järjestetään nyt kahdeksatta kertaa.

Tapahtuman keskiössä ovat tasavallan tietokoneelle tehdyt luovat työt, joiden paremmuudesta kisaillaan kymmenessä musiikin, grafiikan ja demotaiteen sarjassa. Kisat ratkaistaan yleisöäänestyksessä, johon voi osallistua myös netin välityksellä. Kilpailusarjoihin voi ottaa osaa kuka tahansa. Tänä vuonna myös alle 12-vuotiaille lapsille on oma sarjansa.

Vuoden 2022 yhtenä teemana ovat tietokonepelit, joita tarkastellaan puheohjelmassa niin pelintekijöiden kuin niiden murtajien eli “kräkkerien” näkökulmasta. Uusille C64-peleille on oma pelinkehitys-kilpailunsa, jonka teokset julkaistaan vapaasti ladattavaksi.

Kotimaista Commodore 64 -musiikkia juhlistetaan tapahtumassa julkaistavan Finnsids II -levyn kautta. Viikonlopun live-musiikista vastaavat yhtyeet 8 Bits High, Terracuda sekä Negawanganza.

ZOO 2022 -tapahtumaa voi seurata myös verkossa. Lähetys alkaa perjantaina 28.10. klo 18 jatkuen aina sunnuntain palkintojenjakotilaisuuteen asti. Lisätietoa tapahtumasta, kilpailusarjoista sekä aikataulusta löytyy osoitteesta 2022.zooparty.org.

Tampereella Suomen pelimuseossa on parhaillaan näytillä Zooparty ry:n kanssa yhteistyössä järjestetty C64-aiheinen pikseligrafiikkanäyttely “Pixeled Years”. Siitä voit katsoa lisää videoartikkeleistamme täältä ja täältä.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Sniper: Ghost Warrio... Ensi kuun PlayStatio... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova