Tuorein sisältö

Hideo Kojima lupaa lisää tietoa seuraavasta projektistaan viikonlopun PAX-tapahtumassa - aiemman mysteerikuvan näyttelijä vahvistui Elle Fanningiksi

07.10.2022 klo 22.10 | Luettu: 2136 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen

Fanejaan pienen pienilläkin tiedonmurusilla kiusoitteleva ja joskus trollaava pelinkehittäjä Hideo Kojima on vahvistanut aiemmin syyskuussa Tokyo Game Shown alla julkaistun kuvan olleen Twitter-kansan spekulaatioiden mukaisesti näyttelijä Elle Fanning.

Kojiman twiittien perusteella Tokyo Game Shown aikana nähdyt julkaisut vastasivat kysymykseen WHO eli kuka, jonka vastaus oli siis Elle Fanning mutta tänään alkaneessa PAX Australia tapahtumassa Kojima Productions on pystyttänyt tapahtumaan QR-koodilla varustettuja ständejä, joiden on tarkoitus antaa vihjeitä kysymykseen WHERE eli missä.

Toistaiseksi QR-koodit vievät yhä pelistudion sivuille, joissa näkyy vastaus aiempaan kysymykseen mutta on hyvin todennäköistä, että sisältö tai sivuston linkitys tulee vielä vaihtumaan PAX-tapahtuman aikana.

Kojima ei ole vielä vahvistanut mistä lukuisista huhutuista projekteista kyseisessä viraalimarkkinoinnissa on kyse mutta vahvimmat spekulaatiot kohdistuvat Death Stranding 2 -pelin suuntaan, pohjautuen lukuisiin yksityiskohtiin kuten vaikkapa siihen, että ensimmäisen pelin pääosaa näytellyt Norman Reedus on alkanut seuraamaan Elle Fanningia äskettäin Instagrammissa.

Kojiman sosiaalisen median julkaisujen perusteella pelin lopullinen julkistus ei kuitenkaan tapahdu PAX-tapahtumassa, joten nähtäväksi jää tullaanko peli virallisesti näkemään vaikkapa yleensä joulukuussa lähetetyssä ja tunnetusti Kojiman ystävän Geoff Keighleyn organisoimassa The Game Awards -lähetyksessä.

V2.fi | Mikko Seppänen
< EA julkaisi uuden ''... Hakkerit hyökkäsivät... >

Keskustelut (4 viestiä)

JesseK

Moderaattori

Rekisteröitynyt 12.04.2016

08.10.2022 klo 10.28 2 tykkää tästä

Death Stranding oli hyvin poikkeuksellinen ja upea pelikokemus, jonka pariin tekisi melkein mieli palata edelleen, vaikka tuota tuli joitain vuosia takaperin hinkattua aktiivisesti yli 100 tuntia. Kertoo paljon pelin vetovoimasta.
On mahtavaa, että meillä on pelintekijöitä, jotka uskaltavat rohkeasti kulkea omia teitään ja jotka tekevät, mitä haluavat. Tästä syystä kiinnostus ja odotukset Kojiman tulevia tuotoksia kohtaan ovat korkealla. Saapa nähdä, mitä tällä kertaa on luvassa!
lainaa
Magol

08.10.2022 klo 13.44 1 tykkää tästä

JesseK kirjoitti:

Vau! 100 tunti on kova suoritus! En oo rehellisesti kokeillut Death Stranding-peliä kuin törmännyt noita vihaisia pelaajia jotka haukkuivat ympäri netiin DS:n maanrakoon asti. Mut täytyypä kattoa jos kokeilisin Game Passin kautta pikku hiljaa että onko minkalainen kotoisin. Aioitko Jesse tavoittaa 200 tuntia?
lainaa
JesseK

Moderaattori

Rekisteröitynyt 12.04.2016

08.10.2022 klo 18.50 1 tykkää tästä

Magol kirjoitti:
Vau! 100 tunti on kova suoritus! En oo rehellisesti kokeillut Death Stranding-peliä kuin törmännyt noita vihaisia pelaajia jotka haukkuivat ympäri netiin DS:n maanrakoon asti. Mut täytyypä kattoa jos kokeilisin Game Passin kautta pikku hiljaa että onko minkalainen kotoisin. Aioitko Jesse tavoittaa 200 tuntia?

Heh, tuskin tulee ihan tuollaisia pelitunteja kerrytettyä. Tuli tuolloin tehtyä oikeastaan kaikki, mitä pelissä on mahdollista tehdä, joten siinä mielessä tarjolla ei ole muuta kuin päämäärätöntä haahuilua. Mutta tämä onkin osa pelin omituista vetovoimaa: vaikka kaikki mahdollinen on jo tehty ja saavutettu, niin silti tulee välillä sellainen olo, että pelin maailmaan voisi sukeltaa uudestaan. Vastaavia tuntemuksia harva teos on saanut aikaiseksi.
lainaa
Magol

08.10.2022 klo 21.08 1 tykkää tästä

Okei! Kuulosta mielenkiinnostoisena. Täytyypä ottaa aikaani DS:n kokeiluun jossain välissä kun ehtiin.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova