Tuorein sisältö

Overwatch 2 joutui heti julkaisupäivänä massiivisen palvelunestohyökkäyksen kohteeksi

05.10.2022 klo 23.45 | Luettu: 1642 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Blizzard pisti alkuperäisen Overwatchin pillit pussiin ja sulki pelin serverit tämän viikon alussa tarkoituksena saada pelaajat siirtymään tiistaina julkaistun Overwatch 2 -pelin pariin. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että siirtymä ei mennyt aivan pelinkehittäjän suunnitelmien mukaan, silä Overwatch 2 joutui heti julkaisupäivänään massiivisen palvelunestohyökkäyksen kohteeksi.



Asiasta kertoi Blizzardin toimitusjohtaja Mike Ybarra ja vaikka tilanne vaikutti jo parantuneen hieman, niin yhä keskiviikkonakin useat pelaajat kertoivat sosiaalisessa mediassa siitä, etteivät ole päässeet pelaamaan peliä. Asiaa ei välttämättä ole myöskään auttanut se, että toisin kuin alkuperäinen Overwatch, niin pelin jatko-osa on free-to-play-peli eli pelin kysyntä voi olla ilmaisuuden vuoksi huomattavasti suurempaa.

Pelin muuttunut luonne on tuonut kuitenkin myös mukanaan uudistuksia, joihin kaikki pelisarjan fanit eivät ole suhtautuneet positiivisesti. Yksi näistä on puhelinnumeron lisääminen pelin käyttämälle Battle.net -alustalle, joka tosin on vastaavanlainen huijareiden karsimiseen tarkoitettu seikka, kuin mitä Activision on käyttänyt Call of Duty: Warzonen kohdalla. Kuitenkin osa pelaajista on kertonut ongelmista puhelinnumeron lisäämisen kanssa.

Toinen pelaajilta kritiikkiä saanut seikka on Overwatch 2:n vaatima grindauksen määrä uusilta pelaajilta. Pelaajat, jotka eivät siirrä pelitilejään alkuperäisestä pelistä täytyy pelata 100 peliä ennen kuin pääsevät pelaamaan kaikilla ensimmäisen pelin sankareilla. Samaten pelin chatti ja osa pelin kilpailullisista pelitiloista ovat lukittuina, kunnes pelaajat ovat pelanneet peliä tarpeeksi mutta Blizzardin mukaan näiden tarkoituksena on parantaa aloittelevien pelaajien kokemusta pelistä, rajoittamalla "liiallisten vaihtoehtojen" määrää.

Palvelinongelmat eivät tietenkään ole mikään uusi ilmiö Blizzardille, sillä Diablo III:n julkaisun yhteydessä Error 37 tuli hyvin monelle pelaajalle tutuksi. Tällä kertaa tosin ongelmat eivät kuitenkaan johdu enää pelinkehittäjän puutteellisesta verkkoinfrasta vaan tuntemattomien tahojen verkkohyökkäyksistä.

Toistaiseksi kukaan taho ei ole ottanut nimiinsä peliin kohdistuneita hyökkäyksiä, joten kyseessä tuskin on pelisarjan muutoksiin ja alkuperäisen pelin palvelinten sulkeutumiseen tyytymättömät fanit. Toistaiseksi pelaajilla ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin odottaa, että Blizzard saa pelin toimivaan kuntoon.

Lähde: VGC'

V2.fi | Mikko Seppänen
< Nintendo pistää jatk... Seitsemän minuuttia ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova