Tuorein sisältö

Skull And Bones myöhästyy jälleen ja seilaamaan päästään vasta ensi vuonna

29.09.2022 klo 11.00 | Luettu: 1337 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Ubisoftin kehittämän Skull And Bones -merirosvopelin historia jo ennen julkaisua on ollut täynnä vaikeuksia. Peli on myöhästynyt kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Aiemmin Ubisoft kuitenkin juhlisti pelin saapuvan kauppapaikoille 8. marraskuuta. Näin ei kuitenkaan käy, vaan julkaisupäivä siirtyy jälleen.

Ubisoftin julkaiseman tiedotteen mukaan tiimi on tehnyt ahkerasti töitä, mutta vaikean päätöksen jälkeen yhtiö on päättänyt siirtää julkaisupäivää. Ubisoft odottaa kuitenkin innokkaasti, että pelaajat pääsevät merirosvoilemaan. Skull And Bones vaan vaatii lisää kehitystyötä, jotta peli olisi mahdollisimman hyvä. Ubisoft ilmoittaa, että peli tulee kuitenkin saamaan kaikille avoimen betatestin, josta ilmoitetaan myöhemmin.

Skull And Bonesin uusi julkaisupäivä on 9. maaliskuuta 2023.

.

V2.fi | Miia Lyyra
< Intelin odotettu Arc... Lokakuun PlayStation... >

Keskustelut (1 viestiä)

Insill

Rekisteröitynyt 11.08.2008

29.09.2022 klo 13.00

Ehkä näin on hyvä. Heinäkuussa pelin esittelyssä pisti eniten silmään käyttöliittymän tungos. Pelin käyttöliittymä oli täynnä erilaisia mittareita ja nuolia, mikä teki pelaamisen seuraamisesta monimutkaista. Voisiko tungosta vähentää, onko pelissä paljon seurattavia muuttujia?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova