Tuorein sisältö

Tencent haluaa Ubisoftin suurimmaksi osakkeenomistajaksi

04.08.2022 klo 20.00 | Luettu: 1588 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Kiinalainen teknologiajätti Tencent yrittää päästä Ubisoftin suurimmaksi yksittäiseksi osakkeenomistajaksi ja täten korvata toistaiseksi suurimman osakkeenomistajan, joka on pelijulkaisijan perustanut Guillemotin perhe.

Tencentin suunnitelman toi julkisuuteen Reuters-uutissivusto, jonka lähteiden mukaan kiinalaisyritys on ottanut suoraan yhteyttä Guillemotteihin omistusosuutensa lisäämiseksi.

Ubisoftin osakkeista tällä hetkellä 80 prosenttia ovat avoimesti myynnissä, kun taas loputa 20 prosenttia jakautuvat tällä hetkellä Tencentin ja Guillemotin perheen kesken. Reutersin lähteet ovat myös kertoneet Tencentin tarjoavan osakkeista tällä hetkellä huomattavasti normaalia markkinahintaa enemmän mutta toistaiseksi ei ole vielä tarkalleen selvillä, kuinka paljon tällä hetkellä 5 prosenttia Ubisoftin osakkeista omistava Tencent haluaa kasvattaa omistusosuuttaan.

Oman osuutensa kasvattamiseksi Tencent suunnittelee myös ostavansa julkisesti tarjolla olevia osakkeita ja vaikka hankintauutiset välittömästi nostivatkin Ubisoftin osakkeiden hintaa yli 10 prosenttia, niin huhuttu Tencentin tarjoama jopa 100 euron hinta per osake on silti yli kaksinkertainen osakkeiden tämän hetkiseen arvoon nähden.

Aiemmin Ubisoft ja sen johtaja Yves Guillemot ovat vastustaneet valtausyrityksiä, kuten Vivendin vuoden 2016 yrityskaappausta mutta viime vuosien useiden kohujen jälkeen firma on kertonut olevansa avoin ajatukselle.

Tencent olisikin mahdollisesti looginen vaihtoehto, sillä firman 5 prosentin omistusosuus oli yksi Guillemotin perheen keinoista varmistaa Ubisoftin pysyminen itsenäisenä Vivendin valtausyrityksen aikaan, joten selvästi kiinalaisyrityksellä ja ranskalaisella pelifirmalla on entuudestaan jo läheiset välit.

Toistaiseksi sekä Ubisoft että Tencent ovat kieltäytyneet kommentoimasta asiaa mutta ottaen huomioon, että Tencentin markkinat alkavat mahdollisesti käymään ahtaiksi Kiinassa, niin laajentuminen länteen vaikuttaa enemmän kuin todennäköiseltä firman viime vuosina kiihtyneiden sijoitusten valossa.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Kahden vuoden jälkee... Sony patentoi uuden ... >

Keskustelut (1 viestiä)

dghdfg

05.08.2022 klo 02.52 1 tykkää tästä

CHINA NUMBA VAN
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova