Tuorein sisältö

Sony lakkautti PlayStation 5:lle kehitetyn ominaisuuden, koska palvelu ei kiinnostanut ketään

02.08.2022 klo 18.00 | Luettu: 1525 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Sony on ilmoittanut lopettaneensa PlayStation 5 -konsolille kehitetyn Kehut-ominaisuuden (eng. Accolades). Sonyn sivuston mukaan lakkauttamisen syynä on, että ominaisuutta ei käytetty niin paljon, kun yhtiö ajatteli. Näin ollen Sony on päättänyt siirtää resurssit muualle. Sony kuitenkin ilmoittaa sivustollaan, että se toivoo yhteisön edelleen antavan positiivista palautetta toisille pelaajille.

Mikäli Kehut-ominaisuus kuulostaa aivan tuntemattomalta, niin voit käydä lukemassa aiheesta lisää Sonyn sivuilta. Lyhyesti kerrottuna ominaisuuden tarkoitus oli toimia online-verkkopelien kehujärjestelmänä. Annetun palautteen perusteella pelaaja näkee, onko hän esimerkiksi kuinka avulias ja mukava pelaaja. Järjestelmä muistuttaa hieman esimerkiksi Overwatch-pelistä tuttua kehujärjestelmää.

Sonyn järjestelmässä oli kuitenkin pienoisia puutteita. Se toimi vain tiettyjen pelien kanssa, minkä lisäksi valikkoa oli vaikea löytää.







V2.fi | Miia Lyyra
< YouTubettaja teki ve... Logitech julkisti uu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova