Tuorein sisältö

Ubisoft esittelee tämän viikon torstaina useaan kertaan viivästynyttä Skull & Bones -piraattipeliä ja syyskuun alussa kuullaan lisää muista tulevista peleistä

05.07.2022 klo 22.35 | Luettu: 1465 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Ubisoft on ilmoittanut järjestävänsä kaksi Ubisoft Forward -lähetystä lähitulevaisuudessa, joissa tullaan esittelemään uudestaan useaan kertaa viivästynyt piraattipeli Skull & Bones sekä ranskalaisen pelijulkaisijan muuta tulevaa tuotantoa.

Ensimmäinen lähetyksistä tulee jo tämän viikon torstaina 7. päivä heinäkuuta kello 21.00 Suomen aikaa ja se keskittyy pelkästään avoimen maailman piraattipeliin ja lupaa pitää sisällään ihan pelikuvaa viimeisimmästä versiosta Skull & Bones -peliä.

Piraattipeliä alettiin kehittää jo vuonna 2013 ja ensimmäisen kerran se nähtiin Ubisoftin E3-lähetyksessä vuonna 2017, joten Assassin's Creed IV: Black Flag -pelistä alun perin inspiraatiota hakenutta merirosvoseikkailua ollaan saatu jo odottaa pitkä tovi.

Heinäkuun Ubisoft Forward -lähetystä voi seurata, joko YouTubessa tai Twitchissä.



Jälkimmäinen Ubisoft Forward -lähetys järjestetään syyskuun 10. päivä kello 22.00 Suomen aikaa mutta sen sisällöstä ei vielä tiedetä muuta kuin, että pelijulkaisija on luvannut esitellä silloin useampia tulevia julkaisujaan. Lähetystä pystyy seuraamaan silloin ainakin YouTuben, Twitchin ja virallisen nettisivujen välityksellä.

V2.fi | Mikko Seppänen
< Lokakuusta alkaen Mi... Red Dead Redemption ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova