Tuorein sisältö

Odottaako Andrew Wilsonia köyhäintalo? EA-pomon palkkapussi keveni 20 miljoonalla

17.06.2022 klo 21.00 | Luettu: 1667 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



EA on ilmoittanut tehneensä muutoksia johtajille maksettuihin palkkioihin ja laskevan niitä merkittävästi viime vuonna osakkeenomistajien tekemän sitomattomasta äänestyksessä saadun palautteen perusteella. Erityisesti pelijulkaisijan toimitusjohtaja Andrew Wilsonin palkkiot joutuvat leikkuriin, sillä pelipomon tänä vuonna maksetut palkat tippuvat lähes 20 miljoonalla, ollen kuitenkin tosin yhä noin 19,9 miljoonaa dollaria vuodessa.

Osakkeenomistajien mukaan pelijulkaisijan johdolle maksettiin liian suuria palkkioita ja liian usein, joten EA lupasi jo viime vuonna tehdä "merkittäviä muutoksia" johtajien palkkarakenteeseen. Muutoksen myötä pelifirman pomot saivat tänä vuonna merkittävästi vähemmän yhtiön osakkeita palkkioina, esimerkiksi Andrew Wilsoninille annettujen osakkeiden arvo oli tänä vuonna noin 18 miljoonaa dollaria, kun viime vuonna se oli yli 30 miljoonaa.

Toisaalta EA myös samalla nosti Wilsonin pohjapalkkaa 3,2 prosenttia pelijulkaisijan "vahvan tuloksen myötä" ja EA-pomo tienaakin nyt palkkaa 1,3 miljoonaa vuodessa. EA:n mukaan Wilson oli onnistunut pitämään kiinni julkaisuaikataulusta, kasvattamaan nettipalvelujen tulosta, parantamaan työntekijöiden diversiteettiä ja sai hyvät tulokset työntekijöiden tyytyväisyyskyselyissä.

Pelijulkaisijan mukaan FIFA 22 oli pelisarjan vahvin tähän mennessä ja Apex Legends onnistui nousemaan yhdeksi menestyneimmistä nettiräiskinnöistä kasvattaen kuukausittain aktiivisten pelaajien määrää 35 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Kuitenkin EA:n mukaan osa julkaisijan menestyksestä vain kompensoi Battlefield 2042 -pelin odotettua huonompaa vastaanottoa.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Amazon Prime -jäseni... GOG-kauppaa antaa jä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova