Tuorein sisältö

GOG-kauppa juhlistaa kesäalea antamalla lisää ilmaisia pelejä - nyt rajoitetun ajan on saatavilla nätillä pikseligrafiikalla tehty Shantae-tasoloikka

13.06.2022 klo 20.35 | Luettu: 2288 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



GOG-pelikauppa jatkaa runsaita kesän alennusmyyntejään ja antaa samalla jo toisen ilmaisen pelin kaikille, jotka tilaavat kaupan sähköpostimainoksen.

Tällä kertaa ilmaispelinä on vuonna 2014 ilmestynyt Shantae and the Pirate’s Curse -tasoloikka. Kyseessä on erityisesti nätillä pikseligrafiikalla tehdyistä peleistä tunnetun pelinkehittäjä WayForwardin luoman Shantae-pelisarjan kolmas osa ja peli saikin aikoinaan varsin positiivisen vastaanoton (V2.fi:n arviossa 4/5).

Peli on saatavilla GOG-sivustolla vielä noin 43 tunnin ajan. Sivustolla olevassa lunastusnapissa on myös ilmeisesti jotain häikkää ja useat käyttäjät ovatkin kommentoineet sivuston foorumeilla lunastamisen vaatineen napin klikkaamista useamman kerran, näin myös oli allekirjoittaneen kohdalla joten jos pelin haluaa itselleen kannattaa nappia klikata kunnes sivusto ilmoittaa lunastuksen onnistuneen.

Sivuston Summer Sale -alennusmyynti kestää vielä kesäkuun 27. päivään saakka ja tarjolla on tuhansia pelejä jopa -90 prosentin alennuksella.


V2.fi | Mikko Seppänen
< Kilpailu: Hintaopas.... Uudistettu PlayStati... >

Keskustelut (1 viestiä)

Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

13.06.2022 klo 21.51

Tämä on kyllä jo kolmas ilmaispeli. Ensimmäinen oli Sanitarium viikko sitten.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova