Tuorein sisältö

Battlefield 2042:n kauan odotettu ensimmäinen kausi alkaa pian - traileri esittelee uuden kentän, uusia aseita ja uuden spesialistin

07.06.2022 klo 20.30 | Luettu: 2514 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viime vuoden loppupuolella julkaistu Battlefield 2042 osoittautui hieman raakileeksi ja pelaajilta saadun varsin tylyn vastaanoton jälkeen jopa pelijulkaisija EA myönsi ettei kehitys mennyt aivan toivotulla tavalla mutta sitoutui antamaa pelinkehittäjä DICElle mahdollisuuden parantaa peliä sekä lupasi jatkossa suunnitella koko Battlefield-pelisarjan kehitysprosessin uudestaan.

Pelin ongelmien isoimpia vaikutuksia oli se, että tämän vuoden alkupuolelle suunniteltua pelin ensimmäisen kauden julkaisua ja sen lupaamaa lisäsisältöä peliin on jouduttu siirtämään useaan otteeseen mutta tänään EA julkaisi ensimmäisen trailerin uudesta kaudesta sekä julkisti sen julkaisupäivän joka onkin jo 9. päivä kesäkuuta.

Uusi traileri keskittyy esittelemään uuden kauden peliin tuomaa sisältöä, jossa pääroolissa on tietenkin ihka uusi pelikartta nimeltään Exposure. Kartta sijoittuu vuorenrinteessä olevaan tutkimuskeskukseen ja sen ympäristöön, tarjoten hieman erilaista peliympäristöä kuin mitä pelin mukana tulleissa seitsemässä kartassa nähtiin.

Kartan lisäksi trailerilla nähdään myös tositoimissa pelin uusi spesialistihahmo Ewelina Lis, jota kuvataan ajoneuvojen tuhoamisen ekspertiksi ja hahmon erikoiskykynä onkin ohjattavalla ohjuksella varustettu raketinheitin. Uusi hahmo voikin tulla tarpeeseen sillä ensimmäinen kausi tuo peliin kaksi uutta helikopteria "ilahduttamaan" pelaajia sekä tietenkin uusia aseita, kuten varsijousen sekä uuden tarkkuuskiväärin.

Kauden myötä peliin saapuu myös battlepass-kausikortti, joka on saatavilla sekä ilmaisena että maksullisena versiona. Kausikortti tarjoaa 100-tason verran sisältöä avattavaksi, joista 30 on saatavilla ilmaiseksi ja 70 osana maksullista versiota. Yllättävän positiivisesti, pelin uusi spesialisti ja uudet ajoneuvot ovat kuitenkin osa ilmaista kausikorttia ja maksullinen puoli keskittyy lähinnä kosmeettisiin esineisiin.

Nähtäväksi jääkin onnistuuko DICE houkuttelemaan pelin parista muihin peleihin lähteneen pelaajat takaisin Battlefield 2042 -pelin pariin mutta ainakin allekirjoittaneesta trailerin perusteella uusi Zero Hour -nimellä kulkeva kausi vaikuttaa ainakin ihan mielenkiintoiselta.




Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Uuden päivityksen my... Huhujen mukaan Hideo... >

Keskustelut (3 viestiä)

Gari1

07.06.2022 klo 23.36 3 tykkää tästä

"Kauan odotettu". Pelaako tuota edes enää kukaan?
lainaa
Nisu

Rekisteröitynyt 20.03.2014

08.06.2022 klo 01.31 4 tykkää tästä

Tunnetaan paremmin nimellä: Zero Content
lainaa
destev

08.06.2022 klo 02.19 3 tykkää tästä

Gari1 kirjoitti:
"Kauan odotettu". Pelaako tuota edes enää kukaan?

Mikolla kävi pieni typo siinä. Piti varmasti lukea "kauan sitten odotettu".
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova