Tuorein sisältö

Huhu: YouTubettajan mukaan Ubisoft ei jatka Watch Dogs -sarjaa

01.05.2022 klo 14.00 | Luettu: 2432 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Tunnettu YouTubettaja JorRaptor on julkaissut videon, jossa hän väittää, että Ubisoft on lopettamassa Watch Dogs -pelisarjan. Hän on kerännyt runsaasti tietoja, joiden valossa hän esittää väitteensä.

JorRaptorin mukaan esimerkiksi Ubisoftin työntekijöiden työtehtävistä ei löydy enää viittauksia Watch Dogs -pelien tekemiseen. Lisäksi osa pelin parissa työskennelleistä kehittäjistä on vaihtanut työpaikkaa. Tammikuussa 2022 Ubisoft ilmoitti, että se lopettaa tuomasta päivityksiä ja korjauksia Watch Dogs: Legioniin, joka kielisi siitä, ettei uusimman Watch Dogsin suosio yltänyt niin korkealle, kuin mitä yhtiö ajatteli.

Ensimmäinen Watch Dogs julkaistiin vuonna 2014 ja sen päähahmona nähtiin Aiden Pearce. Pelin jatko-osa Watch Dogs 2 puolestaan julkaistiin 2016 ja sen päähahmona puolestaan oli Marcus Holloway. Watch Dogs: Legion taas julkaistiin vuonna 2020 ja sen erikoisuutena oli mahdollisuus käyttää useita eri henkilöitä pelaamiseen. Lisäksi hahmot saattoivat kuolla pysyvästi.

Alla JorRaptorin video aiheesta.



Lähde: Gamerant

V2.fi | Miia Lyyra
< Näyttäisi vahvasti s... Pistä päivämäärä mui... >

Keskustelut (1 viestiä)

destev

02.05.2022 klo 12.25

Jos ne tekis ihan oikean jatko-osan WD1:lle niin suosio olisi taattu. Ei tuollaisia typeriä spin-offeja kuten kakkonen ja kolmonen. Lisäksi Legions on oppikirjaesimerkki siitä miten kaikesta käytettävissä olevasta potentiaalista vedetään vessasta alas lähes kaikki. Pelin hahmonluontiteknologia oli oikeasti ihan helvetin siistiä ja jopa uraa uurtavaa, mutta se jätettiin kokonaan tapetiksi vaatehuoneen seinälle, mistä kukaan ei sitä näe eikä ketään kiinnosta mennä katsomaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova