Tuorein sisältö

Microsoftin Activision Blizzard -ostos etenee: osakkeenomistajat antoivat siunauksensa, mutta vielä on aitoja ylitettävänä

29.04.2022 klo 11.28 | Luettu: 2747 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Vaikka muutamia oikeusjuttuja nostettiin siltä pohjalta, että Activision Blizzard ei olisi ajatellut osakkeenomistajien etua sopiessaan alustavasti myymisestään Microsoftille, on asioista mitä ilmeisimmin päästy nyt yhteisymmärrykseen.

Eurogamer kertoo, että osakkeenomistajat ovat nyt äänestäneet kaupan hyväksymisen puolesta ja päätös oli lähes yksimielinen: sitä kannatti 98% osakekannasta.

Seuraavaksi on vuorossa kierros erinäisten viranomaisten pakeilla ympäri maailmaa, mm. Yhdysvaltain kauppakomission. Siellä tarkastellaan, onko firmojen yhdistyminen reilun kilpailulain mukaista. Jos nämäkin läpäistään, kaupat lyödään lukkoon viimeistään kesäkuussa 2023.

Eurogamer kertoo joidenkin Wall Streetin sijoittajien uskovan, että Yhdysvaltain hallinnon kartelleja tutkivien viranomaisten tutkimukset saattavat viivästyttää kaupan solmimista tai jopa estää koko kaupan. Siitä syystä Activision Blizzardin osakkeiden arvo on laskenut jonkin verran.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Tuleva Disney Dreaml... Yllätyitkö? Infinity... >

Keskustelut (1 viestiä)

MDewill

29.04.2022 klo 23.57

Toivottavasti Microsoft laittaa jotain rotia Activisionin hinnoitteluun vanhoista peleistä, mielestäni on järkyttävää pyytää esim, Godin Black ops 2-3 täyden pelin hintaa vaikka mukaan kuuluisivat Dlc,eet.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova