Tuorein sisältö

Microsoft haluaa jatkossa tuoda mainokset ilmaispeleihin - pelaajien ärsyyntyminen huolettaa yhtiötä

17.04.2022 klo 11.00 | Luettu: 2486 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Raporttien mukaan Microsoft työstää tällä hetkellä järjestelmää, jonka avulla yhtiö voisi tuoda mainokset osaksi ilmaispelejä. Insiderin raportin mukaan mainokset eivät kuitenkaan häiritsisi pelaajia liikaa, vaan mainospaikka voisi olla esimerkiksi kilpailullisemman pelin tulostaulukossa.

Lähteiden mukaan Microsoft on kuitenkin huolissaan siitä, että pelaajat suuttuisivat näkemistään mainoksista. Huoli lienee aiheellinen, varsinkin jos mainoksia laitettaisiin osaksi maksullisia pelejä, joiden hintalappu on usein AAA-luokan peleissä 60-80 euroa. Tällä hetkellä Microsoft puuhailee mainoksia ainoastaan ilmaispeleihin.

Saatujen tietojen perusteella on mahdollista, että Microsoft houkuttelee mainosjärjestelmän avulla lisää ilmaispelejä omille alustoilleen, sillä ne mahdollistavat uudenlaisen varainkeruun. Insiderin raportin mukaan Microsoft ei aio käyttää palveluistaan keräämiään tietoja kohdennetun mainonnan tekemiseen.

Mainokset peleissä ei ole kuitenkaan täysin uusia asia. The Vergen uutisen mukaan aiemmin mainoksia on nähty muun muassa erilaisissa urheilupeleissä kuten NHL:ssä.

Lähde: The Verge, Insider




V2.fi | Miia Lyyra
< V2.fi:n laiteuutiset... Watch Dogs 2:n, Far ... >

Keskustelut (2 viestiä)

RIisipuuro

17.04.2022 klo 11.41 14 tykkää tästä

Aivan mahtavaa! Tätä on toivottu jo hyvin pitkään.
lainaa
ug9d8wijgodkfks

18.04.2022 klo 08.23

tallasessa ilmaispelissa ei sit saa olla mikromaksuja
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova