Tuorein sisältö

State Of Decay 3:n kehitystyötä varjostavat vakavat syytökset seksismistä, kiusaamisesta ja huonoista työolosuhteista

02.04.2022 klo 17.00 | Luettu: 2151 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Kotakun julkaisemassa artikkelissa Kotaku pääsi haastattelemaan 12:ta Undead Labs -studion nykyistä ja entistä työntekijää, jotka kertoivat omia kokemuksiaan koskien yhtiössä työskentelyä. Tietojen mukaan State Of Decay -pelisarjaa kehittävä studio on kamppaillut huonosta johtamisesta ja myrkyllisestä työilmapiiristä. Lisäksi esille on noussut tapauksia, joissa on paljastunut kiusaamista ja seksismiä. Edellä mainitut asiat ovat varjostaneet kehitteillä olevan State Of Decay 3:n valmistumista julkaisukuntoon.

Kotakun raportin mukaan alunperin studion työntekijät olivat huolissaan Microsoftin kanssa tehdyistä kaupoista ja sen vaikutuksista toimintakulttuuriin ja työntekijöiden vapauksiin. Microsoft osti Undead Labs vuonna 2018. Tapauksessa kävi kuitenkin toisin, sillä studion toimintakulttuuri romahti sisäisesti ilman Microsoftin tekoja. Yhtiön työntekijät kuitenkin kertovat, että he olisivat halunneet hyödyntää Microsoftin apua ongelmien selättämiseen. Kotaku yritti selvittää Microsoftin kantaa asiaan, mutta vastineeksi Microsoft lähetti lyhyen kommentin, jossa kerrottiin, että yhtiön työntekijöiden tulee suorittaa säännöllisesti Business Standards of Conduct -koulutus. Koulutuksessa opetetaan mm. miten työntekijöiden tulee käyttäytyä.

Raporttien mukaan esimerkiksi vuonna 2019 tapahtunut Jeff Strainin ero jätti studioon tyhjiön, jonka jälkeen yhteinen suunta katosi täysin. Lisäksi yhdeksän henkilöä kertoi, kuinka työntekijät olivat kohdanneet naisvihaa, kiusaamista ja syrjimistä. Heidän mukaansa naisia jätettiin jatkuvasti huomioimatta, minkä lisäksi heitä erotettiin työtehtävistään. Ongelmat koskivat myös johtoasemassa olevia naistyöntekijöitä, joita jätettiin huomioimatta. Lisäksi yhtiö joutui ottamaan käyttöön kokousetiketin, sillä naisista puhuttiin yhtiön kokouksissa halventavasti ja vähätellen.

Lähde: PC Gamer







V2.fi | Miia Lyyra
< Activision Blizzard ... V2.fi:n laiteuutiset... >

Keskustelut (1 viestiä)

hjmxcvhx

03.04.2022 klo 09.39

No oliko mikään yllätys sen jupakan jälkeen mistä revittiin muutama miltsi rahaa..

Mä sanoin sillon täälä, että nämä yleistyy, löin muistaakseni pikku nyyttini siitä vetoa ja onneksi en niistä joudu luopumaan. En mä tosin jälkikasvua tänne haluaisikkaan.

Ei sitä uskalla pian tehdä naisten kanssa töitä. VarokaaNY TOTA miiaaKI POJAT?!

Miia Lyyra, vitsivitsi =)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova