Tuorein sisältö

Tietokoneen kokoomispeli PC Building Simulator saa jatkoa - tarjolla entistäkin enemmän kustomointia ja aiempaa tarkempaa simulaatiota

13.03.2022 klo 11.00 | Luettu: 1536 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Tietokoneen kasaaminen voi olla kallista puuhaa mutta vuonna 2019 ilmestynyt PC Building Simulator tarjosi tarinatilan lisäksi pelaajille mahdollisuuden rakentaa unelmiensa kone budjetista välittämättä. Peli menestyi riittävästi saadakseen jopa konsolijulkaisut Xbox One-, PlayStation 4- ja Nintendo Switch -alustoille.

PC-rakentelulle on tulossa myös jatkoa, sillä julkaisija Epic Games ja pelinkehittäjä Spiral House ja paljastivat vähemmän yllättävästi nimetyn PC Building Simulator 2 -pelin aiemmin tällä viikolla. Jatko-osa lupaa tarjota entistäkin laajemmat mahdollisuudet oman kokoonpanon rakentamiseen sekä kustomoimiseen.

Mukana tulee julkistusvideon mukaan olemaan yli 45 oikeaa laitevalmistajaa mutta pelisarjan faneja voi huolestuttaa tieto siitä, että peli tullaan julkaisemaan yksinoikeudella Epic Games Storessa eikä jatko-osassa ole vastuussa sama pelistudio, kun alkuperäisessä pelissä.

Tarkkaa julkaisupäivää PC Building Simulator 2:lla ei vielä ole mutta pelin kerrotaan ilmestyvän vielä tämän vuoden aikana ja pelinkehittäjä lupaa lisätietoa uudistuksista lähempänä julkaisua. Kiinnostuneet voivat myös lisätä pelin jo toivelistalleen Epic Games Storessa.




V2.fi | Mikko Seppänen
< Activision aikoo tuo... Venäjä harkitsee lak... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova