Tuorein sisältö

Dead Space -uusioversio saapuu kauhistuttamaan pelaajia vuoden 2023 alkupuolella

12.03.2022 klo 11.00 | Luettu: 2989 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä EA Motive on vahvistanut pyrkivänsä julkaisemaan odotetun uusioversionsa Dead Space -avaruuskauhupelistä ensi vuoden alkupuolella.

Asiasta kertoi pelin tuottaja Philippe Ducharme perjantaina lähetyssä livestriimissä, joka muuten keskittyi esittelemään tulevan remaken huolella tehtyä äänisuunnittelua. Pelinkehittäjät esimerkiksi esittelivät pelin uutta A.L.I.V.E. System -nimellä kulkevaa äänijärjestelmää, jonka tarkoituksena on tuoda lukuisista pienistä yksityiskohdista koostuvan äänisuunnittelun kautta pelaaja entistä lähemmäksi päähenkilö Isaacia.

Aivan kuten aiemmissakin lähetyksissä, niin myös tässä pelinkehittäjät korostivat pyrkivänsä pysymään suunnittelussa uskollisena alkuperäisellä mutta pyrkivänsä ehostamaan esimerkiksi aseiden ääniä alkuperäiseen peliin verrattuna. Tämä kuuluikin hyvin videolla, kun videolla vertailtiin alkuperäisen pelin pulssikiväärin ääntä ja uusioversiossa kuultavaa asetta, jonka ääni kuulosti moniulotteisemmalta ja yksinkertaisesti vähemmän tuhnulta.

Äänisuunnittelun esittelyn ohessa pelistä nähtiin myös hieman uutta pelikuvaa mutta Ducharme kertoi pelin olevan yhä esi-alphavaiheessa ja olevan vasta pian pelattavissa kokonaan läpi. Todennäköisesti pelin kehitystilanteesta johtuen sillä ei vielä sen vuoksi ole täysin lukkoon lyötyä julkaisupäivämäärää mutta kaikella todennäköisyydellä peli tulee vähintäänkin ensi vuoden puolella ilmestymään.

Koko livestriimi on itsessään myös varsin mielenkiintoista katsottavaa, varsinkin jos on kiinnostunut audiosuunnittelusta tai pelintekemisestä.



Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Microsoft kehottaa p... Ubisoft ilmoitti jou... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova