Tuorein sisältö

EA-pomon mukaan FIFA on vain neljä kirjainta pelilaatikon kannessa

27.02.2022 klo 14.00 | Luettu: 2676 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelijulkaisija EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson on julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan kutsunut maailman myydyimpiin pelisarjoihin kuuluvan FIFA:n lisenssiä vain neljäksi kirjaimeksi pelilaatikon kannessa ja lisenssin olevan itseasiassa hidaste pelifirman tavoitteille pelisarjan suhteen.

Viime vuoden syksyllä kuului huhuja EA:n ja jalkapalloliitto FIFA:n välien viilenemisestä sekä siitä, että pelifirma olisi valmis luopumaan lisenssistä lähes 30-vuoden yhteistaipaleen jälkeen.

Nyt VGC-sivusto oli saanut yksityiskohtia viime marraskuussa järjestetystä EA:n sisäisestä kokouksesta, jossa Wilsonilta oli kysytty aiheesta ja jossa hän oli ilmoittanut puhuvansa aiheesta avoimemmin, kuin julkisuudessa oli tehnyt. Wilsonin mukaan EA:lla ja FIFA:lla on ollut hyvä suhde viimeisten 30-vuoden ajan. Tuo suhde on tuottanut miljardeja sekä luonut yhden isoimmista viihdetuotteista maailmassa.

Wilson myöntää olevansa puolueellinen mutta hänen mukaansa FIFA-brändillä on nykyään enemmän merkitystä videopelinä, kun jalkapalloa hallinnoivana järjestönä. Tämä ei Wilsonin mukaan ole itsestäänselvyys eikä hän yritä olla ylimielinen, vaan EA on yrittänyt saada jalkapalloliiton ymmärtämään mitä tarvitsisi lisenssiltä jatkossa.

EA-pomon mukaan käytännössä FIFA on ainoastaan neljä kirjainta pelilaatikon kannessa, niinä vuosina kun ei järjestetä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja, ja nykyään valtaosa pelaajista ei edes näe pelilaatikkoa enää koska ostavat pelinsä digitaalisesti.

Maailmanmestaruusvuosina Wilson myöntää FIFA lisenssin antavan pääsyt siihen liittyviin sisältöihin mutta yleisemmin vuositasolla tarkasteltuna MM-kisat tärkeydestään huolimatta eivät ole edes pelin tärkein seikka. Wilson jatkaa, että EA:lla on 300 muuta lisenssiä, jotka antavat pelaajille pääsyt siihen sisältöön, jonka kanssa eniten itseasiassa viettävät aikaa ja josta pelaajat välittävät eniten.

FIFA:n lisenssi on Wilsonin mukaan ollut itseasiassa este osalle pelaajien toivoman sisällön lisäämisestä ja EA:n haluista laajentaa pelisarjaa vielä entisestään. Esimerkkinä tästä Wilson kertoo, että pelaajat ovat kertoneet haluavansa lisää itselleen merkittäviä kulttuurillisia ja taloudellisia tuotemerkkejä peliin, kuten vaikkapa Niken mutta koska FIFA:lla on oma sponsorisuhde Adidaksen kanssa, niin EA ei voi sisällyttää kilpailevia merkkejä peliin.

Lisäksi FIFA on Wilsonin mukaan myös ollut esteenä uusien erilaisten pelitilojen tuomiseen, jotka olisivat muutakin kuin perinteistä 11vs11 -potkupalloa, sillä jalkapalloliiton mukaan lisenssi kattaa vain tietyt luokat. Ylipäätänsä Wilsonin mukaan EA:n pystyy reagoimaan pelaajien pyyntöihin ja vaatimuksiin paljon hitaammin, koska joutuu hyväksyttämään FIFA-lisenssiin kytkeytyvät muutokset.

Wilson kertoo välittäneensä pelifirman huolet eteenpäin FIFA:n puheenjohtajalle Gianni Infantinolle ja kertoi ettei kyse ole puhtaasti rahasta vaan toimitusjohtajan mukaan myös siitä, että pelifirma pystyy toteuttamaan fanien toivomukset ja toimittamaan pelit riittävän nopeasti.

Nähtäväksi siis jää tuleeko tänä vuonna julkaistava ja Qatarin kyseenalaisiin MM-kisoihin liittyvä FIFA 23 olemaan EA:n viimeinen FIFA-lisenssiä käyttävä peli. EA:n on kerrottu myös rekisteröineen EA Sports FC -nimimerkin, joka voisi olla mahdollisesti pelifirman oman potkupallopelisarjan nimi jatkossa.

Ainakin jos Wilsonin kommentteihin sadoista muista lisensseistä on uskomista, niin sisällöltään EA:n pelisarjan tuskin tulisi kovinkaan paljoa muuttumaan ilman FIFA-lisenssiä.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Valve ei ole kiinnos... Cyberpunk-aiheinen t... >

Keskustelut (2 viestiä)

fdsgbdsf

27.02.2022 klo 21.29 8 tykkää tästä

EA on vain kaksikirjaiminen kakkakikkare pelinkannessa.
lainaa
rbwogbaofjw9

01.03.2022 klo 14.43

ei ole kun huonoja vaihtoehtoja fifa on saatanasta mut niin on ea sports footballkin
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova