Tuorein sisältö

Pelinkehittäjä joutuu sensuroimaan tulevaa Martha is Dead -kauhupeliä PlayStationilla mutta PC- ja Xbox-pelaajat pääsevät kokemaan kauhut muokkaamattomina

13.02.2022 klo 14.00 | Luettu: 2400 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä LKA on ilmoittanut, että joutuu poistamaan kohtauksia tulevan Martha is Dead -kauhupelin PlayStation-versioista. Tieto vaadituista muutoksista tuli pelinkehittäjälle ja julkaisija Wired Productionille niin viime tipassa, että 24. päivä helmikuuta julkaistavan pelin PlayStation-julkaisun fyysistä julkaisua joudutaan siirtämään mutta peli tulee olemaan digitaalisesti saatavilla julkaisupäivänä.

Julkaisija Wired Productions pahoittelee joutuvansa tekemään muutoksia peliin mutta kertoo pelinkehittäjän olleen aina avoin toiseen maailmansotaan sijoittuvan psykologista kauhua sisältävän pelin sisällöstä ja siitä, että peli sisältää aikuisille tarkoitettuja teemoja sekä kohtauksia, jotka saattavat häiritä joitain pelaajia.



Lausunnosta päätellen kyseessä ei siis suinkaan ole viranomaisten vaatimukset italialaisen pelinkehittäjän peliä kohtaan, vaan peliin tehtävän muutokset johtuvat Sonyn suhtautumisesta joihinkin pelissä nähtäviin kohtauksiin. Julkaisija nimittäin kuitenkin kertoo, että peli tullaan näkemään täysin alkuperäisessä pelinkehittäjien tarkoittamassa kunnossa PC- ja Xbox-alustoilla.

Tarkalleen ei ole tiedossa mikä pelin sisällöstä on ollut liikaa Sonylle mutta sosiaalisessa mediassa on levinnyt kohtaus pelistä, jossa leikataan kuolleelta henkilöltä kasvot irti. Kohtauksen voi katsoa esimerkiksi täältä. Pelin selvästi häiritsevästä kuvastosta huolimatta, niin Martha is Dead on kuitenkin saanut varsin positiivisia ennakkoja eri pelimedioissa.

Martha is Dead ilmestyy helmikuun 24. päivä PC-, Xbox- ja PlayStation-alustoille.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Uusi MMO-toimintaroo... Huhujen mukaan Resid... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova