Tuorein sisältö

Nokia tuhlasi miljoonia törkyilevään N-Gage-peliin, jota ei koskaan julkaistu

24.01.2022 klo 17.49 | Luettu: 3661 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Leisure Suit Larry on ollut pikkutuhmien seikkailupelien tähti 1980-luvun lopulta asti ja kotimaisen Nokian N-Gage-pelipuhelin taas näki lyhyen elonkaaren 2000-luvun alkupuolella. Tiesitkö, että näiden kahden polut ristesivät vuoden 2004 tienoilla?

Michael Fitzmayer on kerännyt aiheesta kasaan kaikki löytyneet tiedon jyväset. Leisure Suit Larry: Pocket Party noudatti 2000-luvun Larry-pelien linjaa tuhmine pikkupeleineen ja vähäpukeisine pikselityttöineen. Tai piti noudattaa, sillä pelin julkaisu peruttiin - vaikka se oli lähes valmis.

Alun perin pelin nimeksi piti tulla Leisure Suit Larry: Call of Booty, mutta Activisionilla oltiin eri mieltä. LSL:PP:tä kehitti pieni kuuden hengen studio ja tarinan mukaan Nokian edustaja kävi useampaankin kertaan pyytämässä tekijöiltä mukaan törkeämpää törkyilyä Larryistä tutun kaksimielisen tuhmailun sijaan. Tekijät eivät kuitenkaan kaikkeen suostuneet. Ensimmäinen versio pelistä ei ollut tarpeeksi hauska ja tuhma ja Nokian rahoilla tekijätiimiin palkattiin mukaan komediakirjoittajia.

Mukaan haluttiin koko ajan lisää ominaisuuksia (mm. moninpeli) ja pelistä tehtiin jopa useampi versio eri pelistudioiden toimesta. TKO Dallas -pelistudion edustajan mukaan "Nokian Vancouverin yksikkö pilasi alkuperäisen visiomme ja teki pelistä niin törkyisen, että sitä ei voitu enää julkaista".

Fitzmayerin mukaan peli oli kuitenkin tekniseltä toteutukseltaan erinomainen cel-shading-grafiikkoineen - ehkä jopa N-Gagen parhaimman näköinen peli. Artikkelin kirjoittaja oli saanut aiheesta myös kommentin itseltään Al Lowelta, Larry-sarjan luojalta:

"Onnekseni minulla ei ollut mitään tekemistä tämän pelin kanssa."

Lähde: mupf.dev.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Suomen pelimuseo täy... Odotettu Elden Ring ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova