Tuorein sisältö

Lego Star Wars: The Skywalker Saga sai julkaisupäivän mutta samaan aikaan pelistudion työntekijät kertovat jopa 100 tunnin työviikoista sekä kiusaamisesta

20.01.2022 klo 22.30 | Luettu: 4206 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Useaan otteeseen viivästynyt ja kaikkien aikojen suurimmaksi Lego-peliksi mainostettu Lego Star Wars: The Skywalker Saga on saanut tänään uuden pelikuvaa sisältävän trailerin sekä vihdoinkin myös julkaisupäivän. Tänään tosin julkaistiin uusi artikkeli, joka paljastaa pelinkehittäjä TT Gamesin kärsineen crunch-kulttuurista, kyseenalaisesta johtamisesta sekä kiusaamisesta.

Polygon-sivustolla julkaistu juttu perustuu yli 30 nykyisen ja entisen TT Gamesin työntekijän haastatteluihin, joiden mukaan pelinkehittäjän laajat ongelmat ovat pääsyy vuodesta 2017 asti kehitteillä olleen Lego Star Wars: The Skywalker Saga -pelin useisiin viivästymisiin.

Artikkelin mukaan pelifirman ongelmat juontavat jo pidemmän ajan taakse ja kun Warner Bros. hankki pelistudion itselleen vuonna 2008, sen teettämässä tyytyväisyyskyselyssä TT Games sai alhaisimmat luvut mitä julkaisija oli nähnyt. Studiossa tehtiin muutamia pieniä muutoksia tämän jälkeen, kuten työntekijät saivat luvan vastata puhelimeensa työpöydillään ja käyttää internettiä mutta laajempia mullistuksia Warner Bros. tai TT Gamesin johto ei kuitenkaan työkulttuuriin lopulta tehnyt.

Työntekijöiden mukaan firmassa oli voimassa pitkään vahva crunch-kulttuuri, jossa työntekijöitä painostettiin tekemään 80-100 tunnin ja kuuden päivän työviikkoja. Haastatteluiden mukaan työntekijöitä varoitettiin "seuraamuksista" jos he eivät suostuneet ylitöihin ja painostettiin myös muilla tavoin.

Ylityöstä ei myöskään aina maksettu korvauksia, vaan osa tehdyistä ylitöistä jaettiin firmassa "flextime"-nimellä kulkeneelle nimelle ja tälle kertyneet ylityötunnit oli mahdollista saada ainoastaan ylimääräisinä vapaina tai myöhempinä työpäivän aloituksina. Lisäksi "Flextime"-järjestelmässä oli 40 tunnin maksimi, jolloin työntekijät eivät saaneet enää mitään etuja, jos joutuivat tekemään ylitöitä sen päälle.

Useat entiset TT Fusion -pelistudiolla työskennelleen pelitestaajat myös kertoivat kehnoista työoloista ja huonosta kohtelusta. Laadunvarmistuksessa työskennelleiden työntekijöiden mukaan testaajat pidettiin erillään muista työntekijöistä eivätkä työntekijät saaneet edes vierailla muissa kerroksissa ilman valvontaa, joka hankaloitti huomattavasti esimerkiksi ohjelmoijien ja pelitestaajien kommunikaatiota bugien korjaamiseksi tai henkilöstöhallinnossa vierailua epäkohdista kertomiseksi.

Lähteiden mukaan TT:n eri pelistudiot olivat myös naistyöntekijöille vihamielisiä työpaikkoja, sillä naispuolisia työntekijöitä häirittiin ja kiusattiin sekä näiden etenemismahdollisuuksia ja jatkosopimuksia torpattiin. Myös pelistudion naispuolisille työntekijöille maksettiin keskimäärin pienempää palkkaa kuin mieskollegoille samasta työstä.

Lego Star Wars: The Skywalker Saga -pelin viivästymisen taustalla on haastatteluiden mukaan TT Gamesin johdon halu käyttää omaa ja täysin uutta NTT-nimellä kulkevaa pelimoottoria, vaikka useat pelistudion työntekijät olisivat omanneet kokemusta ja olleet halukkaita lisensoimaan Unreal-pelimoottorin Lego-pelejä varten. Osa ohjelmoijista menivät jopa niin pitkälle, että tekivät pienen Lego Star Wars -koepelin pelimoottorilla, joka sai pelistudiossa sisäisesti positiivisen vastaanoton mutta johto päätyi silti käyttämään NTT:tä.

Syynä oman moottorin käyttöön oli haastatteluiden mukaan johon halu välttää lisenssimaksuja, jotka aiheutuisivat siitä, että Lego-pelit on ollut tapana julkaista mahdollisimman monella eri alustalla. Ikävä kyllä, uusi NTT-pelimoottori oli kuitenkin kehittäjien mukaan niin epävakaa ja buginen, että esimerkiksi animaatioiden lisääminen vei aiempaan pelimoottoriin verrattuna yli 5 kertaa enemmän aikaa ja usein pelimoottori myös kaatui hävittäen tuntikausien työt.

Uusi Lego Star Wars -peli kärsi myös kehittäjien mukaan feature creep -ongelmasta, jossa pelin ohjaaja halusi lisätä peliin ominaisuuksia. Yksi näistä oli uusi taistelupuu-järjestelmä, joka lopulta poistettiin pelistä, kun koepeleissä huomattiin pelaajien käyttävän sittenkin vain yhtä nappia ja samalla pelistudiolta meni kuukausien työ hukkaan.

Lopulta pelistudion ongelmat olivat ilmeisesti myös liikaa julkaisijalle ja vuonna 2020 TT Gamesin studiopomoksi palkattiin entinen Sony Worldwide Studiosin varajohtaja Michael Denny. Seuraavana vuonna Denny taas palkkasi pelinkehityksen johtoon kaksi entistä Sony-kollegaa Eric Matthewsin ja Mark Greenin.

Uusi studiopomo ja tämän palkkaukset otettiin artikkelin mukaan ristiriitaisesti vastaan. Osa piti muutosta hyvä ja mahdollisuutena uuteen alkuun mutta osa työntekijöistä esitti huolensa siitä, että varsinkin Matthews ja Green olivat tunnettuja mikromanageroinnistaan sekä siitä, että kaksikon entinen pelistudio Sony Manchester sulki ovensa viiden vuoden jälkeen julkaisematta yhtään peliä.

Viime kuukausien aikana työntekijöiden mukaan on kuitenkin tapahtunut positiivista kehitystä, sillä uusi johto on ilmoittanut TT Gamesin siirtyvän käyttämään jatkossa Unreal-pelimoottoria tulevissa projekteissaan sekä kiinnittämään huomiota ja rajoittamaan työntekijöiden tekemää ylityön määrää.

Pelistudion uuden johdon onnistumisen puolesta puhuu myös se, että Lego Star Wars: The Skywalker Saga ilmestyy tänään kerrotun tiedon mukaisesti 5. päivä huhtikuuta Xbox One, Xbox Series X|S-, PlayStation 4-, PlayStation 5-, Nintendo Switch- ja PC-alustoille.




Lähde: Polygon

V2.fi | Mikko Seppänen
< ''VR-lasit ovat yksi... Rainbow Six Extracti... >

Keskustelut (4 viestiä)

sdgfsdg

20.01.2022 klo 22.41 2 tykkää tästä

On se ny kumma ku jokapaikas on niin kauhiaa yhtäkkiä. Ei ne työtunnit oo muuttunu mihinkään varmaan ikinä pelialalla nii yhtäkkiä kaikkialla metoota ja nii kauhiaa.

Pff mä sanon.

Turpakii valitan jos huvittaa.
lainaa
jjuui

21.01.2022 klo 10.22 1 tykkää tästä

sovinismikulttuuri jyllää on pop.se on ainut mikä on normaali.
lainaa
DarthBoomer

21.01.2022 klo 14.36 1 tykkää tästä

[quote nick="sdgfsdg"]On se ny kumma ku jokapaikas on niin kauhiaa yhtäkkiä. Ei ne työtunnit oo muuttunu mihinkään varmaan ikinä pelialalla nii yhtäkkiä kaikkialla metoota ja nii kauhiaa.

Pff mä sanon.

Ihmiset on niin herkkiä nykyään. Varsinkin uusi sukupolvi. Ei kestetä mitään. Ennen ihmiset ei jaksaneet valittaa joka asiasta.

Hyvähän se on toki asioista puhua jos oikeasti on kurjat työolot, mutta tuntuu että ihmiset ovat vaan niin herkkiä. Nykyihminen on liian hyvään tottunut ja sen takia liian raskas työ ei enää sille toimi.

lainaa
fhaivjiwjtjwi

21.01.2022 klo 15.55 2 tykkää tästä

jaa maki teen sata tuntii joka viikko joskus mene jopa paivassa enka ma valita ma oon mias
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova