Tuorein sisältö

Xbox-pomon mukaan Microsoft ei aio ''vetää yhteisöjä pois muilta alustoilta'' ja lähteiden mukaan Bobby Kotick saa lähteä Activision Blizzardilta jättikauppojen varmistumisen jälkeen

18.01.2022 klo 22.15 | Luettu: 4404 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Microsoft järisytti pelimaailmaa tänään ilmoittamalla hankkivansa pelijulkaisija Activision Blizzardin osaksi Microsoft Gaming -brändia uskomattomalla 68,7 miljardin dollarin eli reilun 60 miljardin euron kauppahinnalla.

Alkuperäisen ilmoituksen yhteydessä Microsoftin suunnitelmista Activision Blizzardin pelien suhteen oli hyvin vähän tietoa, pitkälti ainoastaan maininta mahdollisimman monen julkaisijan pelin tuomisesta osaksi Xbox Game Pass ja PC Game Pass -tilauksia sekä tietoa että julkaisijan tarjoamat pelit tulevat nopeuttamaan Microsoftin suunnitelmia pilvipelaamisen suhteen.

Pikkuhiljaa kuitenkin eri lähteistä on alkanut kantautumaan erilaisia yksityiskohtia jättikaupasta, mukaan lukien Activision Blizzardin julkaisemien pelien kohtalosta muilla konsolialustoilla sekä julkaisijan kiistanalaisen toimitusjohtajan Bobby Kotickin kohtalosta.

Bloomberg-sivustolle antamassaan haastattelussa kauppojen myötä Microsoft Gamingin johtajaksi noussut Phil Spencer sanoi, että Microsoft on sitoutunut siihen, että sen tarkoituksena ei ole vetää pois yhteisöjä joiden pelaajat pelaavat Activision Blizzardin pelejä Sonyn alustoilla.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei osa Activision Blizzardin peleistä tulisi jatkossa olemaan Xbox/PC-yksinoikeudella mutta ottaen huomioon, että vielä viime vuonna Activisionin Call of Duty -pelit sijoittuvat korkealle Sonyn ladatuimpien PS Store -pelien listassa voi olla, että menestyneimmät pelisarjat siis pysyvät yhä myös muilla alustoilla.

Häirintäkohujen keskellä ryvettyneen Activision Blizzardin toimitusjohtaja Bobby Kotickin kohtalo on myös herättänyt kysymyksiä kaupan jälkeen, varsinkin kuin myös Kotickia itseään on syytetty vähintäänkin ongelmien sivuuttamisesta ja pahimmillaan työkulttuurin ylläpitämisestä sekä osallisuudesta siihen.

Ostosuunnitelmien julkistuksen yhteydessä Microsoft kertoi Kotickin jatkavan julkaisijan johdossa vuoteen 2023 saakka, jolloin kauppojen pitäisi olla lyöty lukkoon mutta nyt Wall Street Journal -lehden lähteiden mukaan Bobby Kotick saa lähteä firmasta siirtymäajan jälkeen.

Asia tuskin herättää valtaosassa pelaajista sympatiaa Kotickia kohtaan, tämän ollessa hyvinkin epäpidetty hahmo pelaajien keskuudessa mutta tyhjin käsin Kotick tuskin joutuu firmasta lähtemään. Twitterissä eropaketin suuruudeksi on epäilty jopa lähes 300 miljoonaa dollaria mutta lähtöpasseihin todennäköisesti ovat ainakin lähes 2000 toimitusjohtajan eroa vaatinutta Activision Blizzardin työntekijää tyytyväisä.

Nähtäväksi tietenkin jää miten Microsoft Gamingin alaisuuteen siirtyminen tulee vaikuttamaan jatkossa työntekijöiden oloihin ja häirintäsyytösten käsittelyyn mutta kovin paljon huonommin, kuin mitä Activision Blizzardin väitetään asiat hoitaneen, niin tuskin Microsoft voi niitä ainakaan hoitaa.

Lähteet: Eurogamer [1], Eurogamer [2]

V2.fi | Mikko Seppänen
< Seuraavat Xbox Game ... Kehuttu keskiaika-st... >

Keskustelut (4 viestiä)

jou

19.01.2022 klo 10.08 1 tykkää tästä

varmaan pleikkapeli on heikompi tasoinen kun xbox peli.
lainaa
jördis

19.01.2022 klo 10.13 2 tykkää tästä

ton firman pelejä en kyllä osta enään.boikottiin vaan.
lainaa
fakta

19.01.2022 klo 22.51 2 tykkää tästä

Fakta on, että 300 miljoonaa dollaria auttaa mukavasti Bobby Kotickia löytämään antoisaa, ylellisyyden, laadun ja luksuksen täyttämää sisältöä elämäänsä, riippumatta siitä mitä koodarit ruikuttavat tietokoneidensa äärellä.
lainaa
destev

22.01.2022 klo 00.29

fakta kirjoitti:
Fakta on, että 300 miljoonaa dollaria auttaa mukavasti Bobby Kotickia löytämään antoisaa, ylellisyyden, laadun ja luksuksen täyttämää sisältöä elämäänsä, riippumatta siitä mitä koodarit ruikuttavat tietokoneidensa äärellä.

Ei auta. Kotickin talouteen ei tuollaiset pikkusummat vaikuta ollenkaan. Ainoa asia mihin se vaikuttaa, on ihmisten vittuuntuminen siitä kun Kotick saa täysin epäreilusti kultaisen käden puristuksen ja taputuksia olkapäille kaiken sen perseilyn jälkeen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova