Tuorein sisältö

Modaaja onnistui kutistamaan Tomb Raiderin taskukokoon ja sai klassikkopelin pyörimään Gameboy Advancella

16.01.2022 klo 11.00 | Luettu: 2341 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Modaajat ja hakkerit ovat tunnetusti pistäneet klassikkopeli Doomin pyörimään kaikilla mahdollisilla laitteilla aina raskaustesteistä, Macin kosketusraitaan ja Ikean älylamppuun mutta Xproger-nimimerkillä kulkeva modaaja otti itselleen ehkä vieläkin haastavamman tehtävän ja halusi yrittää saada Tomb Raider -pelin pyörimään Gameboy Advancella.

Nintendon vuonna 2001 ilmestynyt käsikonsoli ei ollut erityisesti tunnettu kyvyistään pyörittää 3D-grafiikkaa ja puhtaasti laskentatehoissa se häviää esimerkiksi Sonyn ensimmäiselle PlayStation-konsolille, jolla Lara Croftin ensimmäisestä seikkailusta muodostuikin 3D-toimintapelien klassikko.

XProger kertoo käyttäneensä projektiin yli vuoden aikaa mutta optimoimalla pelin renderöintiä ja logiikkaa XProger onnistui lopulta saamaan pelistä valmiiksi alpha-version, joka pitää sisällään kolme pelin kentistä sekä mahtuu 32MB GBA-pelikasetille.

Haastavan GBA-version luomisessa auttoi XProgerin tekemän avoimen lähdekoodin versio Tomb Raiderista nimeltään OpenLara, jonka avustuksella pelistä on tehty pelattava versio jopa 3DO:lle.

Pelin ruudunpäivitys ei tietenkään ole GBA:lla mitenkään päätähuimaava mutta projektina on kunnianarvoinen suoritus ja varmasti vuonna 2001 taskukoossa ollut täysiverinen versio Tomb Raiderista olisi ollut huima kokemus. Jos kotoa ei löydy omaa GBA-konsolia, jolla peliä kokeilla, niin alta löytyvältä videolta voi tutustua siihen miltä peli näyttää.



Lähde: Kotaku

V2.fi | Mikko Seppänen
< Crytek uhkasi modaaj... Pelinkehittäjä 343 I... >

Keskustelut (1 viestiä)

dyiuedbhjg

16.01.2022 klo 14.04

nehan mainosti gba spta jollain metal gear solidin kuvilla. taa osottaa et ihan realistinen ja uutta rautaa ei oikeasti tarvita juuri mihinkaan. varsinkin kun nakee myos et kun on tasanen 15fps niin on taysin pelikelpoinen. vauhti ei tapa vaan vaihtelu
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova