Tuorein sisältö

Elder Scrolls Online suuntaa tänä vuonna merten yli ennennäkemättömään maahan ja lupaa tarjota koko vuoden kestävän uuden seikkailun

06.01.2022 klo 22.05 | Luettu: 2574 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Bethesda ja ZeniMax Online ovat julkaisseet uuden trailerin, joka antaa hieman vihjeitä siitä mitä pelaajat voivat odottaa tänä vuonna The Elder Scrolls Onlinessä. Pelijulkaisijan tiedotteen mukaan MMORPG:n vuosi 2022 tulee tyydyttämään kaikkien Elder Scrolls -fanien toiveet esittelemällä kokonaan ennennäkemättömän maailman.

Pelin Reddit-foorumit ovatkin olleet jo pullollaan fanispekulaatiota trailerin sisällöstä ja esimerkiksi siitä, kuuluuko trailerilla nähtävä haarniskoitu hahmo pelisarjassa aiemmin vähemmän nähtyyn Breton-rotuun.

Elder Scrolls Online on vuoden 2014 julkaisunsa jälkeen saanut tasaista tahtia lisää sisältöä ja pelin muututtua Tamriel Unlimited -päivityksen myötä myös kuukausimaksuttomaksi on Bethesdan julkaisema nettirope myynyt tähän mennessä yhteensä jo yli 15 miljoonaa kappaletta.

Lisätietoa pelinkehittäjä ZeniMax Online Studiosin suunnitelmista ei joudu odottamaan pitkään, sillä Elder Scrolls Onlinen suunnitelmista tullaan kuulemaan tarkemmin torstaina 27. päivä tammikuuta kello 22.00 Suomen aikaa Bethesdan Twitch-kanavalla.


V2.fi | Mikko Seppänen
< Horizon Forbidden We... MikkoMuseo - Mikko- ... >

Keskustelut (2 viestiä)

thq9cjaoisjqjfnf

07.01.2022 klo 09.24 1 tykkää tästä

eeppinen video ja pelis sit holkataan putkikylassa mis 2 seisovaa npcta ja 50 pelaajasoturia juoksee ympariinsa tappamaan jatkuvasti respawnavaa bossia
lainaa
Joni

07.01.2022 klo 10.56

thq9cjaoisjqjfnf kirjoitti:
eeppinen video ja pelis sit holkataan putkikylassa mis 2 seisovaa npcta ja 50 pelaajasoturia juoksee ympariinsa tappamaan jatkuvasti respawnavaa bossia
Tervetuloa MMO:iden maailmaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova