Tuorein sisältö

Ubisoft julkaisi NFT-teknologiaa hyödyntävän Quartz-palvelun - ensimmäisenä NFT:t saapuvat Ghost Recon Breakpointin pelaajille

08.12.2021 klo 16.10 | Luettu: 1809 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Ubisoft julkaisi uuden Quartz-palvelun, jonka avulla yhtiö tuo NFT:t osaksi pelejä. Ensimmäisenä NFT:t saapuvat Ghost Recon Breakpointiin, jossa ansaittavaksi ja kaupattavaksi saapuvat erilaiset NFT:llä varustetut kosmeettiset tavarat.

Kaupankäynti tullaan hoitamaan kolmansien osapuolten tarjoamien kauppapaikkojen kautta. Ubisoft kertoo, että yksi transaktio kuluttaa energiaa saman verran kuin 30 sekunnin videon suoratoistaminen. Ensimmäisenä Quartz saapuu kokeiltavaksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Espanjassa, Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Australiassa ja Brasiliassa. Uuden palvelun käyttäjien tulee olla yli 18 vuotiaita. Lisätietoja Quartzista.



NFT?


NFT:t (non-fungible token) ovat käytännössä digitaalisia aitoustodistuksia. NFT:n avulla on esimerkiksi mahdollista todistaa, että tietty digitaalinen taideteos on tietyn henkilön omistama. Myös muu digitaalinen asia, voi olla rahan arvoista. Esimerkiksi Twitterin toimitusjohtaja Jack Dorseyn ensimmäisen twiitti myytiin NFT:nä 2,9 miljoonan dollarin hintaan.

V2.fi | Miia Lyyra
< Tencent perusti uude... HBO:n The Last of Us... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova