Tuorein sisältö

PlayStation Game Pass? Sonyn huhutaan suunnittelevan jo ensi kevääksi kilpailijaa Xbox Game Pass -palvelulle

04.12.2021 klo 11.00 | Luettu: 2075 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Sonyn suunnitelmissa on yhdistää ensi keväänä nykyiset PlayStation Plus ja PlayStation Now -palvelut uudeksi kolmeen eri hintaluokkaan jaetuksi Xbox Game Pass -tyyliseksi tilaukseksi.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Bloomberg-sivusto, jonka Sony-lähteiden ja näkemien dokumenttien mukaan uusi palvelu kulkee toistaiseksi työnimellä Spartacus.

Toistaiseksi Sony aikoo mahdollisesti säilyttää yhä PlayStation Plus -nimen, sillä palvelun halvimman hintaluokan kerrotaan käytännössä vastaavan sisällöltään nykyistä PS Plus -tilausta. Uusi tilauspalvelu kuitenkin tarjoaisi toisessa hintaluokassa laajan valikoiman PlayStation 4- ja myöhemmin myös PlayStation 5 -pelejä ja kaikista kallein hintaluokka tarjoaisi myös mahdollisuuden striimata pelejä sekä valikoiman PS1, PS2 ja PSP -pelejä.

Microsoftin Xbox Game Pass -palvelulla on jo 18 miljoonaa käyttäjää, joten on ymmärrettävää, että Sony on myös kiinnostunut vastaavanlaisen palvelun luomisesta. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole vielä tiedossa millä eväillä Sony lähtee haastamaan pelien Netflixiksi kutsuttua Xbox Game Pass -palvelua ja esimerkiksi palvelun hintatasot sekä tieto miten palvelu tulee toimimaan PC:llä ovat yhä avoinna.

Sonyllä voisi kuitenkin väittää olevan etuasema esimerkiksi yksinoikeuspelien suhteen ja myös PlayStation 4 -konsoleita on myyty yli 116 miljoonaa kappaletta, joten potentiaalisia tilaajia uudelle palvelulle löytyisi runsaasti.

Nähtäväksi jääkin siis lähinnä, jos huhut Spartacuksesta pitävät paikkansa, että kuinka aggressiivisella hinnoittelulla Sony lähtee haastamaan Microsoftia.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Joulupukki suututti ... EA suunnittelee jaet... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova