Tuorein sisältö

EA-pomon mukaan NFT:t ja lohkoketjut ovat osa pelialan tulevaisuutta

08.11.2021 klo 21.00 | Luettu: 2668 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Valve muutti taannoin ohjeistuksiaan, joiden mukaan NFT:t ja kyrpytovaluutat ovat jatkossa kiellettyjä kauppapaikka Steamissa. Tuolloin paikalle rynnisti Epic Gamesin Tim Sweeney, joka toivotti esimerkiksi NFT:tä sisältävät pelit tervetulleiksi Epic Games Storeen. Nyt lohkoketjujen ja NFT:n puolelle on asettunut myös EA-pomo Andrew Wilson.

Wilson kertoi yhtiön tuloskatsauksen yhteydessä tehdyssä haastattelussa, että NFT:t ja lohkoketjut ovat osa pelialan tulevaisuutta. Hänen sanojensa mukaan kerättävillä digitaalisilla sisällöillä tulee olemaan merkittävä osa tulevaisuudessa. Hänen mukaansa yritysten tulee ajatella asiaa innovatiivisesti ja luovasti.

PC Gamerin uutisen mukaan EA ei ole vielä valmis NFT:hen, mutta viimeaikaiset työpaikkailmoitukset viittaavat siihen, että yritys on tekemässä asialle jotain.

NFT?


NFT:t (non-fungible token) ovat käytännössä digitaalisia aitoustodistuksia. NFT:n avulla on esimerkiksi mahdollista todistaa, että tietty digitaalinen taideteos on tietyn henkilön omistama. Myös muu digitaalinen asia, voi olla rahan arvoista. Esimerkiksi Twitterin toimitusjohtaja Jack Dorseyn ensimmäisen twiitti myytiin NFT:nä 2,9 miljoonan dollarin hintaan.



V2.fi | Miia Lyyra
< Hakkerit kertovat mu... Epic Games keskeytti... >

Keskustelut (3 viestiä)

Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

08.11.2021 klo 22.10 2 tykkää tästä

En ymmärrä nft:ta ilmiönä muutenkaan niin jotenkin käsittämätöntä miten se peleissä toimisi
lainaa
Nisu

Rekisteröitynyt 20.03.2014

08.11.2021 klo 22.35 3 tykkää tästä

Czerwony kirjoitti:
En ymmärrä nft:ta ilmiönä muutenkaan niin jotenkin käsittämätöntä miten se peleissä toimisi

Sillä voi tehdä rahaa -> EA heti paikalla.
lainaa
anomuumi

09.11.2021 klo 04.15 2 tykkää tästä

Czerwony kirjoitti:
En ymmärrä nft:ta ilmiönä muutenkaan niin jotenkin käsittämätöntä miten se peleissä toimisi

Peleissähän esimerkiksi aseet, skinit ja autot voivat olla NFT. Pelaajat voivat vaihtaa niitä sitten keskenään. Counter-strikessähän skinien myynti on jo iso asia ja tuolla tavalla toteutettuna huijatuksi tuleminen on epätodennäköisempää. Myös pelifirma voi ottaa osuutensa helpommin jokaisesta siirrosta. Hyvin toteutettuna sijoittajat voivat myös olla kiinnostuneita, jolloin pelaamisella voi ansaita. Tuskin taskurahaa enempää, mutta kuitenkin.

Tämä myös mahdollisesti tappaa loot boksit pois, sillä se tarkoittaa, että niiden sisältö on rahanarvoista ja niitä voi vaihtaa. Jolloin loot boksit ovat ihan puhtaasti uhkapelaamista. Tiedä sitten kumpi näistä vaihtoehdoista on parempi, kun ahneushan tässä on ihan puhtaasti takana.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova