Tuorein sisältö

Niin on firma sekaisin, että Activision-pääpomo pienentää palkkaansa - listasi myös uudet toimenpiteet työolojen parantamiseksi

28.10.2021 klo 17.57 | Luettu: 1504 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Activision Blizzard on yhä työolosuhde/häirintä/syrjintä-oikeusjuttunsa pyörteestä ja asiaan on ilmestynyt jännittävä sivuhaara, uutisoi Eurogamer. Pelijätin pääpomo Bobby Kotick on nimittäin ilmoittanut, että laskee palkkansa Kalifornian osavaltion minimitasolle, eli noin 60 000 dollariin. Palkkapussi pysyy kevyempänä, kunnes työkulttuuriin on saatu tehtyä "merkittäviä muutoksia".

...toki on muistettava, että miekkosen tilille kilahti kesällä lähes 150 miljoonaa euroa bonuksia.

Samassa kirjeessä Kotick listaa viisi toimenpidettä, joilla kulttuuria tullaan jatkossa muuttamaan parempaan suuntaan: seksuaalisen häirinnän tapauksissa työntekijää ei pakoteta enää sovitteluratkaisuun ja kaikenlaiselle häiriökäyttäytymiselle asetetaan nollatoleranssi, jota tullaan valvomaan jatkuvasti koko yrityksessä. Kotickin mukaan käyttöön otetaan tiukemmat häirintäsäädökset kuin kellään muulla työnantajalla. Kirjallisia varoituksia ei enää jaeta, vaan työntekijä irtisanotaan.

Nais- ja muunsukupuolisten työntekijöiden määrää tullaan nostamaan 50% vuosittain viiden vuoden ajan ja 250 miljoonaa dollaria sijoitetaan hankkeeseen, jolla tuetaan monimuotoista työllistymistä. Toiset 250 miljoonaa sijoitetaan aliedustettujen yhteisöjen työmahdollisuuksien laajentamiseen peli- ja teknologia-aloilla. Palkkojen tasa-arvoisuudesta tehdään läpinäkyvämpää ja henkilökuntaa sekä osakkeenomistajien pidetään ajan tasalla sukupuoli- ja diversiteettiasioista sekä työkulttuurin parantumisen tilanteesta.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Marraskuun PlayStati... Sony kertoo myyneens... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova