Tuorein sisältö

Konami pyytää jälleen anteeksi eFootball 2022 -pelin surkeaa julkaisua ja lupaa korjauksia sisältävän päivityksen lokakuun lopulla

09.10.2021 klo 11.00 | Luettu: 2665 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Konami on jo toistamiseen julkaissut tiedotteen, jossa pyytää anteeksi toissaviikolla julkaistun ja välittömästi Steamin surkeimmaksi arvioiduksi peliksi kirmanneen eFootball 2022 -pelin aiheuttamaa mielipahaa.

Pelkän anteeksipyynnön sijaan tällä kertaa japanilainen pelifirma myös kertoi pelin saavan lokakuun 28. päivä uuden päivityksen, joka korjaa pelin aiemmin lukuisia ongelmia ja voi tuoda pientä toivonkipinää Pro Evolution Soccer -nimellä kulkeneen pelisarjan faneille.

Konamilla voi tosin olla haastetta pelaajien vakuuttamisessa, sillä pelin julkaisuversion kerrotaan kärsineen ongelmista muun muassa välikohtaisten, kasvoanimaatioiden, pelaajien liikkeiden ja pallon käytöksen kanssa eli käytännössä lähes kaikissa jalkapallo-pelissä oleellisissa seikoissa.

Tämän lisäksi peli julkaistiin vieläpä pahasti vajavaisena, sillä peli sisälsi ainoastaan 1vs1 otteluita tietokonetta vastaan tai 1vs1-nettipelin. Konami myönsi jo elokuussa pelin syksyisen julkaisun olevan melkeinpä demo mutta pelaajat eivät olleet aivan valmistuneita siihen kuinka keskeneräinen peli olisi.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Konamin piti julkaista peliin ensimmäinen iso sisältöpäivitys marraskuun puolivälissä, joka olisi lisännyt peliin uusia pelitiloja sekä mahdollistanut eri alustojen välisen crossplayn.

Pelin saaman katastrofaalisen huonon vastaanoton jälkeen jää tosin nähtäväksi pystyykö pelifirma pitämään kiinni tästä aikataulusta vai myöhästyykö sisältö Konamin keskittyessä paikkaamaan peliä edes jotenkin pelattavaan kuntoon.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Ryu Ga Gotoku Studio... Rakenna unelmiesi ti... >

Keskustelut (3 viestiä)

xgfjnfgxz

09.10.2021 klo 14.20 4 tykkää tästä

Samaan aikaan EA antaa lausuntoja ja puolustaa loottilaatikoita sanoilla; "pelaajista täytyy myös maksaa tosielämässä."

En mä nyt puolusta Konamia koska tulee olemaan aina se joka tappoi yhden parhaimmista pelisarjoista. (MGS)
lainaa
djsifjfbwb

10.10.2021 klo 09.29

ihan turha pyytaa anteeksi kun just paskansit mun olohuoneen lattialle. ei ollut vahinko tai sellasta vaan ihan tietosesti julkaisivat roskakasan. on eakin harrastanut tallasta oho ai eiks nain sais teha ok we sorry
lainaa
destev

11.10.2021 klo 21.07

Kertoo kyllä jotain kun eivät ole edes jakeluun suunnatun lopputuotteen versionumeroa nostaneet yli yhden.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova