Tuorein sisältö

Blizzardilla kuhina yltyy taas: lakiasioiden pomo lähti, Overwatchien vetäjä lähti, valtion virasto haastoi pääpomon

22.09.2021 klo 11.00 | Luettu: 1687 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Olemme useaan kertaan uutisoineet Activision-Blizzardin käynnissä olevasta oikeusjutusta, jossa käsittelyssä ovat muun muassa pelijulkaisijan työolosuhteet ja työpaikalla esiintynyt syrjintä sekä seksuaalinen häirintä - sekä se, kuinka asioihin puututtiin tai niihin oltiin puuttumatta. Myräkän keskellä monille firmojen johtohenkilöille on näytetty ovea ja osa on lähtenyt omaehtoisesti. Sama meno jatkuu viimeisimpien uutisten mukaan.

Kotaku kertoo, että Blizzardin lakiosaston johtaja Claire Hart on eronnut tehtävistään. Hän oli firman ykkösjuristi, joten tilanne ei varmasti ole ollut helppo. Syytä eroon ei kuitenkaan erityisesti mainita.

Polygon uutisoi, että Overwatch-pelien kehityksen päällikkönä toiminut Chacko Sonny lähtee Blizzardilta tällä viikolla. Tämänkään uutisen yhteydessä ei mainita käynnissä olevaa oikeusjuttua, vaan sanamuoto on "Chacko Sonny lähtee Blizzardilta ottaakseen hieman vapaata 5 vuoden työrupeaman jälkeen". Overwatch 2:n kehityksen kerrotaan olevan loppuvaiheissaan.

Polygon kertoo myös, että Kalifornian osavaltion oikeusviranomaisten lisäksi Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio (SEC) on ryhtynyt tutkimaan Activision-Blizzardin työolosuhteita - tai nimenomaan sitä, ettei työntekijöiden vaikeuksista oltu kerrottu. Oikeuteen on haastettu todistamaan mm. Activisionin pääjohtaja Bobby Kotick.

V2.fi | Manu Pärssinen
< World Wide Zoo -verk... Ketkä ovat NHL 22:n ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova