Heitä skeba nurkkaan, sillä kitaranopetuspeli Rocksmith+ julkaistaan vasta vuonna 2022
Ubisoft on ilmoittanut, ettei kitaranopetuspeli Rocksmith+ saavu markkinoille tänä vuonna. Alun perin skebaa piti päästä soittamaan jo kesällä, mutta nyt julkaisu on siirretty ensi vuoteen. Ubisoft ei ole ilmoittanut tarkempaa julkaisuajankohtaa.
Viivästymisen syyksi kerrotaan tarve saada lisää kehitysaikaa. Kehittämisen kohteena ovat Rocksmith+:n ydintoiminnat, joita kehittäjät haluavat viilata. Palautetta tulevasta pelistä kerättiin kesällä järjestetyn betatestin yhteydessä. Mitä ilmeisemmin pelaajien antama palaute ei ollut positiivista, sillä Ubisoftin julkaisemassa blogikirjoituksessa kehittämiskohteiksi nostettiin kappalekirjasto, äänitulot, nuotin tunnistus, pelissä edistyminen ja käyttöliittymä. Esimerkiksi betatestissä oli kokeiltavissa ainoastaan 500 kappaletta, mutta lopullisessa versiossa on kuitenkin tarjolla tuhansia kappaleita. Lisätietoja kehittämiskohteista voit lukea Ubisoftin blogikirjoituksesta.
Alla kesällä julkaistu Rocksmith+-traileri.
Keskustelut (1 viestiä)
Rekisteröitynyt 18.01.2015
16.09.2021 klo 10.01 1
Kirjoita kommentti