Tuorein sisältö

Fortnite-oikeusjuttu on ohi! Apple joutuu muuttamaan App Storen sääntöjä, mutta Epic päätyi silti maksamaan korvauksia

10.09.2021 klo 19.40 | Luettu: 4268 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Applen ja Epic Gamesin katkeraksi oikeustaisteluksi muuttunut kiista Fortniten mikromaksuista ja iOS-alustan App Store -kaupan maksupolitiikasta on kuukausien väännön jälkeen tullut vihdoinkin päätökseen, kun tapausta käsitellyt liittovaltion tuomari Yvonne Gonzalez-Rogers antoi tänään päätöksensä oikeusjutussa.

Tuomarin päätös on iso tappio Applelle, sillä sen mukaan Applen tulee jatkossa sallia kehittäjille mahdollisuus ohjata käyttäjät muihin kuin Applen omaan maksupalveluun. Tämä tarkoittaa, että jatkossa kehittäjät voivat halutessaan kokonaan ohittaa Applen 30 prosentin osuuden sovelluksista tehdyistä ostoksista.

Tuomari ei sinällään nähnyt Applen markkina-asemaa monopolistisena – hänen sanojensa mukaan "menestys ei ole laitonta", mutta Applen toimintatavat kuitenkin rajoittivat kilpailua Kalifornian lainsäädännön vastaisesti. Tämän vuoksi tuomari päätti, että Applen on muutettava käytäntöjään.

Kyseessä ei kuitenkaan ole täydellinen voitto Epic Gamesille, sillä Fortniten avustuksella jättimäiseksi kasvanut pelifirma ei saanut lähellekään niin kattavia muutoksia App Storen käytäntöihin kuin olisi halunnut, ja lisäksi tuomari määräsi Epic Gamesin maksamaan korvauksia Applelle sopimusrikkomuksesta.

Tuomarin päätös App Storen käytäntöjen muutoksesta tulee voimaan vasta 90 päivän kuluttua eli joulukuun 9. päivä, ellei korkeampi oikeusaste ennen sitä anna valituslupaa ja laita päätöstä täytäntöönpanokieltoon. Tämä on yhä mahdollista, sillä sekä Apple että Epic Games voivat valittaa tuomarin päätöksestä eteenpäin – ja tämä on kenties jopa todennäköistä ottaen huomioon, kuinka massiivinen muutos Applen rahastuskäytäntöihin tuomarin päätös on. Myös Epic Games voi mahdollisesti yrittää saada laajempia muutoksia läpi korkeammassa oikeusasteessa.

Toistaiseksi oikeuden päätös on kuitenkin todella merkittävä ja ellei sen toimeenpanoa estetä, se tulee varmasti näkymään myös Applen kukkarossa sekä mahdollisesti kehittäjien tuloissa. Nähtäväksi kuitenkin jää, kuinka nopeasti Applen ja Epic Gamesin oikeustaistelun toinen erä alkaa.

Tuomarin koko 185-sivuinen päätös on luettavissa täältä.

Lähteet: Washington Post. The Verge

V2.fi | Mikko Seppänen
< Lisää Nintendo-LEGOj... Epic Games Store tar... >

Keskustelut (3 viestiä)

asdast4w5rte

10.09.2021 klo 20.20 2 tykkää tästä

https://twitter.com/TimSweeneyEpic/status/1436370670166945

tottakai tim sweeney heti itkemässä, eikös heidän pitäny olla tavallisten tallaaja devien puolella? ompas outoa
lainaa
maker

11.09.2021 klo 09.36 1 tykkää tästä

kyllä steamelaisia nyt taas itkettää vai mitä?
lainaa
tuukas

11.09.2021 klo 16.56 2 tykkää tästä

maker kirjoitti:
kyllä steamelaisia nyt taas itkettää vai mitä?

"1000 V-Bucksia on siirretty tilillesi"
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova