Tuorein sisältö

Sony hankkii Playroom - ja Persistence -VR-peleistä tutun pelinkehittäjä Firespriten

08.09.2021 klo 20.00 | Luettu: 2302 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Sony on ilmoittanut hankkivansa Liverpoolissa sijaitsevan pelinkehittäjä Firespriten osaksi PlayStation pelistudioiden perhettä. Kyseessä on jopa jonkinlainen kotiinpaluu, sillä Firespriten perustajat ovat Sonyn Liverpoolin pelistudion entisiä työntekijöitä, jotka olivat vastuussa muun muassa Wipeout-pelisarjan luomisesta ennen kuin studio lopetettiin vuonna 2012.

Firesprite on pelaajille tutuin VR-peleistä, joihin kuuluvat The Persistence (V2.fi:n arviossa 3,5/5) ja Sonyn PlayStation VR -laitteen mukana tullut The Playroom VR mutta GamesIndustry.biz -sivuston mukaan pelistudio on yksi Englannin nopeimmin kasvavista pelinkehittäjistä ja sillä on jo nyt yli 250 työntekijää eli enemmän kuin kahdella Englannin isoimmalla PlayStation studiolla yhteensä.

PlayStation Studioiden pomo Herman Hulst ei kuitenkaan GamesIndustry.biz -sivulle annetuissa kommenteissa vahvistanut Firespriten alkavan työstämään seuraavaksi Sonylle VR-pelejä, vaikka tämä vaikuttaakin vahvalta vaihtoehdolta ottaen huomioon Sonyn tulevan uuden PSVR-laitteen.

Nähtäväksi jää miten Sonyn hankinta tulee vaikuttamaan tämän vuoden maaliskuussa julkistettuun Firespriten projektiin Cloud Imperiumin Gamesin kanssa, jossa Firespriten piti auttaa kehittämään Star Citizen -ikuisuusprojektin moninpelitilaa.

Lähde: GameIndustry.biz

V2.fi | Mikko Seppänen
< Sierra On-Line - kir... Torilla tavataan! Ko... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova