Tuorein sisältö

Räppäri ilmoitti ostaneensa Atarin ja olevansa ensimmäinen videopeliyrityksen omistava MC - Atari kertoi laulajan puhuvan palturia

20.08.2021 klo 21.00 | Luettu: 3811 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Yhdysvaltalainen räppäri DeAndre Cortez Way eli Soulja Boy on ilmoittanut ostaneensa Atarin ja olevan ensimmäinen MC, joka omistaa videopeliyrityksen. Lisäksi hän kertoo julkaisemallaan videolla, että hän on myynyt nykyisen peliyrityksensä Atarille 140 miljoonan dollarin hinnalla. Hänen mukaansa yhtiö oli innoissaan hänen SouljaGame-konsoleistaan.

Atarilta kyseinen omistajuussuhde ei ole jäänyt huomioimatta. Yhtiön tiedote saattaakin tulla Soulja Boylle yllätyksenä, sillä Atari kommentoi aihetta lyhyesti ja ytimekkäästi toteamalla Twitterissä: “Tiedämme, että Atarin toimitusjohtajan pesti on unelmaduuni, mutta tämä kunnia kuuluu Wade Rosenille”. Rosen on Atarin nykyinen toimitusjohtaja.

Comicbook.comin mukaan Soulja Boy on aiemminkin yrittänyt pelialalle ja hän onkin oikeasti “kehittänyt” esimerkiksi käsikonsolin, joka kuitenkin erehdyttävästi muistuttaa PlayStation Vitaa. Lisäksi hän on “kehittänyt" Retro SouljaBou Minin, joka on kuitenkin varustettu Nintendon peleillä ja näin ollen projekti kaatui tekijänoikeusongelmiin. Helmikuussa räppäri kertoi “suunnitelleensa” SouljaGame-konsolin, mutta julkistuskuvissa näkyi PlayStation-ohjain.

Alla Atarin julkaisema twiitti.


Lähde: Comicbook

V2.fi | Miia Lyyra
< Black Myth: Wukong s... Doom Slayers Collect... >

Keskustelut (6 viestiä)

BigBoss

20.08.2021 klo 21.58

Siis toi saakelin Soulja Boy alkaa käydä meikäläisen hermoille!
Oikeesti! Toi on semmonen huomionhuora, et tekis vetää tota turpaa oikee kunnolla.

Kuulema rupes aukoo päätään mm. Randy Ortonille täs kesän aikana.
lainaa
gbsknfiefn

21.08.2021 klo 11.05

lol mika pelle jopa trump jaa kauas taakse
lainaa
Herpy

21.08.2021 klo 14.57

BigBoss kirjoitti:
Siis toi saakelin Soulja Boy alkaa käydä meikäläisen hermoille!
Oikeesti! Toi on semmonen huomionhuora, et tekis vetää tota turpaa oikee kunnolla.

Kuulema rupes aukoo päätään mm. Randy Ortonille täs kesän aikana.
Tuollaisella asennoitumisella tässä maailmassa riittää kyllä turpaan vedettäviä niin kauan kunnes nyrkki on muusissa. Mutta oon silti samaa mieltä kanssasi. Järkevintä vaa jättää huomiohuorat omaan arvoonsa ja keskittää energiansa johonkin järkevämpään. Tää Soulja Boykin tekee itsestään vaan pellen, let it go.
lainaa
Lol

21.08.2021 klo 16.14

Muistelisin joskus jonkun youtubettaja videon katsoneeni, missä vertaili souljan konsolia perus kiinakonsoliin amazonista. Ilmeisesti 1:1 sama laite, mutta soulja myi sitä vähintään 2x kalliimmalla.
lainaa
qwertypro

24.08.2021 klo 08.41

juuh, souljan konsolithan oli kiinalaisia emulaattoreita täynnä laittomia rommeja
lainaa
huutista

24.08.2021 klo 22.35

Voi jumalauta kuolee täällä jo nauruun tämän Soulja Hermannin paskanjauhantaan. XD
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova