Tuorein sisältö

Paljastus asiakirjoista - Google pelkäsi niin paljon, että halusi ostaa Fortnite-kehittäjä Epic Gamesin

07.08.2021 klo 14.00 | Luettu: 2395 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Toukokuussa alkanut Googlen ja Epic Gamesin oikeusjuttu on saapunut päätökseen ja tällä hetkellä asiasta odotetaan tuomioistuimen päätöstä. Vaikka tilanteessa on siirrytty odotusvaiheeseen, on riitapukareiden väliltä tihkunut uutta tietoa.

The Vergen uutisen mukaan, Google on harkinnut Epic Gamesin ostoa. Yritysosto kävi Googlen mielessä siinä vaiheessa, kun yhtiöillä oli kiistaa Fortniten jakelusta Googlen sovelluskaupassa.

Epicin mukaan Google pelkäsi oman asemansa horjumista ja näki Epic Gamesin toiminnan "tartuntana", joka piti estää. Googlen huolena oli, että muut yritykset keksivät tavan tai paikan, josta käyttäjät voisivat jatkossa ladata pelejä ja sovelluksia. Esimerkiksi Fortnite on jaossa vain Epic Gamesin omien sivujen kautta, mikä vähentää näiden käyttäjien osalta Googlen sovelluskaupan käyttöä. Googlen mukaan pelin latausprosessi on asiakkaan näkökulmasta kamala. Heidän mukaansa Epicin tulisi huolehtia, etteivät asiakkaat joudu käymään yli 15 vaihetta lävitse, ladatessaan peliä.

Epic Gamesin mukaan Google tarjosi yhtiölle erikoistarjousta koskien Fortniten julkaisua Googlen sovelluskaupassa. Asiakirjat eivät kuitenkaan avaa tarkemmin erikoistarjouksen sisältöä, mutta ei myöskään Googlen suunnitelmaa Epic Gamesin ostosta.




V2.fi | Miia Lyyra
< Xbox ja Twitch järje... Elden Ring laskeutui... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova