Tuorein sisältö

Häirintä- ja syrjintäkohujen keskellä rypevän Blizzardin pomo J. Allen Brack jättää pelifirman

03.08.2021 klo 20.00 | Luettu: 1866 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelijulkaisija Activision Blizzard ilmoitti tänään yllättäen, että jättifirman toisen puoliskon eli pelinkehittäjä Blizzardin johtaja J. Allen Brack lähtee firmasta 14 vuoden jälkeen "tavoitellakseen uusia mahdollisuuksia".

Blizzard on parin viime viikon aikana ollut erityisen huomion kohteena Kalifornian osavaltion haastettua pelifirman oikeuteen syrjintää ja seksuaalista häirintää vilisevästä työkulttuurista.

Nyt firmasta poistunut Brack oli toinen kanteessa nimellä mainituista Blizzardin työntekijöiltä, vaikkakin häntä itseään ei suoraan häirinnästä tai seksuaalisesta ahdistelusta syytetty vaan pikemminkin sen mahdollistaneen ilmapiirin hyväksymisestä sekä häirinnän huomioimatta jättämisestä.

Ennen eroaan Brack oli saanut kovaa kritiikkiä etenkin Blizzardin omilta työntekijöltä, ensin lähetettyä kirjeen jossa kertoi oikeusjutun väitteitä järkyttäviksi ja aina vihanneensa "äijäkulttuuria". Tämä ei saanut työntekijöiltä erityisen positiivista vastaanottoa, koska Brack oli yksi keskeisimmistä johtohenkilöistä, joiden syytekirjelmässä sanottiin jättäneen reagoimatta häirintäsyytöksiin.

Lisää vettä myllyyn heitti tämän jälkeen Blizzardin työntekijöiden keskuudessa ja pian myös julkisuudessa alkoi myös leviämään vuoden 2010 Blizzcon-tapahtumassa järjestystä paneelista video, jossa Brack ja muut World of Warcraft -kehittäjät naureskelevat pelaajalle tämän kysyessä voisiko pelin naishahmot olla hieman vähemmän seksualisoituja.



Viime viikolla Blizzard myös vahvisti antaneensa viime kesänä potkut World of Warcraftin luovalle johtajalle Alex Afrasiabille "epäasiallisesta käytöksestä muita työntekijöitä kohtaan". Afrasiabi onkin toinen kanteessa nimeltä mainituista Blizzardin työntekijöistä ja hänen epäasiallisesta käytöksestään on siinä useita esimerkkejä.

Brackin tilalle Blizzardin toimintaa pyörittämään nousevat aiemmin tänä vuonna pysyvästi osaksi Blizzardia sulautetun Vicarious Visions -pelinkehittäjän entinen johtaja Jen Oneal ja aiemmin Xboxille työskennellyt Mike Ybarra.

Julkaisemassaan tiedotteessa Activision Blizzardin operatiivinen johtaja Daniel Alegre kertoo Onealin ja Ybarran olevan molempien erinomaisia johtajia, joilla on vuosien kokemus pelialalla ja jotka ovat sitoutuneita suoraselkäiseen toimintaan sekä inklusiivisuuteen.

Kahdesta edellisestä Blizzardin johtajasta poiketen, Oneal ja Ybarra eivät ole olleet pitkään töissä pelinkehittäjällä ja mielenkiintoisesti kummankaan uusi nimike ei ole Blizzardin toimitusjohtaja, joten Brackin lähdön takana voi kohun lisäksi olla myös Activisionin halu saada pelinkehittäjä tiukemmin omaan hallintaansa.

Uutinen Brackin lähdöstä Blizzardin johdosta ilmoitettiin vain muutamia tunteja ennen Activision Blizzardin toisen vuosineljänneksen talouskatsausta, jonka yhteydessä pelifirman johtohahmojen Bobby Kotickin ja J. Allen Brackin oletettiin vastaavan konferenssipuhelussa kysymyksiin.

Nyt näin ei tietenkään tule Brackin kohdalla tapahtumaan ja onkin mielenkiintoista miten paljon viime aikaiset kohut tulevat olemaan esille, varsinkin kun pelifirman osake on viime viikkoina kokenut kahdeksan prosenttiyksikön arvonlaskun.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Zombit säpäleiksi! C... Kiinan valtiollinen ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova