Tuorein sisältö

Taas yksi PlayStation-yksinoikeuspeli viivästyy - tällä kertaa odotettu Horizon Forbidden West siirtyy ensi vuoteen

31.07.2021 klo 11.00 | Luettu: 1814 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viime aikoina yhä useamman pelin julkaisupäivät ovat siirtyneet koronapandemian pelinkehitykseen tuomien haasteiden vuoksi mutta harva viivästynyt peli on ollut yhtä odotettu, kun Sonyn tuleva PlayStation-yksinoikeuspeli Horizon Forbidden West, joka viimeisempien Bloomberg-sivuston tietojen mukaan tulee siirtymään vuoden 2022 ensimmäiselle neljännekselle.

Guerrilla Gamesin jatko-osa vuoden 2017 kehutulle Horizon Zero Dawn -pelille (V2.fi:n arviossa 4,5/5) oli yksi tämän vuoden odotetuimpia pelejä ja Sony omistikin sille kokonaan oman State of Play -lähetyksen toukokuussa.

PlayStation Studioiden johtaja Hermen Hulst viittasi PlayStation blogissa kesäkuun alussa julkaistussa haastattelussa mahdollisuuteen, että peli ei välttämättä ehtisi joulumarkkinoille vaikka siinä vaiheessa pelin kehitys vielä olikin aikataulussa.

Jos huhut viivästyksessä pitävät paikkansa, niin Horizon Forbidden West liittyy vuoden 2018 God of War -pelin jatko-osan joukkoon vuodelle 2022 siirtyneistä Sonyn yksinoikeuspeleistä. Jos huhut myöhästymisestä pitävät paikkansa, niin nähtäväksi jää, vahvistaako Sony nyt pyörivät huhut viivästyksessä vai odottaako pelifirma esimerkiksi myöhempään State of Play -lähetykseen ilmoittaakseen asiasta.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Australian McDonald'... Tarjolla vielä parin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova