Tuorein sisältö

Battlefield 2042 tukee osittain alustojen välistä ristiinpeluuta sekä jaettua etenemistä

15.07.2021 klo 22.00 | Luettu: 2302 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


EA ja DICE ovat julkaisseet uutta tietoa koskien lokakuussa ilmestyvää Battlefield 2042 -räiskintää. Lisätietoja saatiin muun muassa koskien alustojen välistä ristiinpeluuta sekä tallennusten jakamista alustalta toiselle.

Tuoreiden tietojen mukaan keskenään pelaamaan lähtevät PC-, PlayStation 5- ja Xbox Series -pelaajat. Vanhemman sukupolven edustajat eli PlayStation 4- ja Xbox One -pelaajat taas puolestaan räiskivät keskenään omilla servereillään. Vanhempien ja uusien alustojen välillä on muutamia eroja, jotka kannattaa huomioida ennen ostopäätöstä. Uudemmilla konsoleilla ja PC:llä otteluissa räiskii 128 pelaajaa, kun taas vanhemmilla alustoilla pelaajia on ainoastaan 64 per ottelu. Lisäksi vanhemmilla alustoilla pelialueilla on pienoisia muutoksia, jotka on jouduttu toteuttamaan sujuvuuden saavuttamiseksi.

Battlefield 2042 tukee myös jaettua etenemistä, mikä tarkoittaa, että pelitallennukset ja ostokset voi siirtää alustalta toiselle.

Alustojen välinen ristiinpeluu ei ole pakollinen. Battlefield 2042 saapuu kauppoihin 22. lokakuuta.



V2.fi | Miia Lyyra
< Vapaita viettänyt Al... Resident Evil: ReVer... >

Keskustelut (2 viestiä)

bnjhhk

17.07.2021 klo 11.20

Silti niiden pitää täyttää servereitä boteilla eli tekoälypelaajilla.. No onneksi taitavat tietää, että pari edellistä bäfää oli ruiggugaggaa.
lainaa
khbkjh

17.07.2021 klo 11.28

No korjaan vähän ruiggugagga -väitettäni, bf 1 oli ihan ookoo mättöä netissä kuin kampanjassakin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova