Tuorein sisältö

Viimeisempien tietojen mukaan Netflix laajentaa pelistriimaukseen jo ensi vuonna

15.07.2021 klo 11.00 | Luettu: 1620 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Netflixin laajentumisesta pelipuolelle on puhuttu jo toukokuusta lähtien ja striimausjätti on myös panostamassa lisää peleihin pohjautuvaan sisältöön.

Viimeisempien Bloomberg-sivuston tietojen mukaan pelisisältöä on jo luvassa ensi vuoden puolella ja tätä ajaakseen Netflix on palkannut entisen EA ja Facebook-pomon Mike Verdun, joka toimii jatkossa Netflixin pelinkehityksen varatoimitusjohtajana.

Lähteiden mukaan pelisisältö tulee ilmestymään striimauspalveluun muun sisällön oheen yksinkertaisesti uutena ohjelmatyyppinä eikä Netflixin suunnitelmissa ole edes pyytää peleistä lisämaksua, vaan ne kuuluisivat tilauksen perushintaan.

Nähtäväksi jää millaista pelisisältö Netflixiltä tullaan näkemään. Toistaiseksi Netflixin pelilliset tuotannot, kuten Black Mirror: Bandersnatch sekä Unbreakable Kimmy Schmidtin erikoisjakso ovat muistuttaneet enemmän 90-luvun interaktiivisia elokuvia kuin varsinaisia pelejä ja niillä striimauspalvelu tuskin pystyy haastamaan Fortniten kaltaisia ilmiöitä, jotka Netflix itse on kertonut suurimmiksi kilpailijoikseen.

Lähde: Polygon

V2.fi | Mikko Seppänen
< Suomen Speedrun Yhdi... Tältä näyttää, kun P... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova