Tuorein sisältö

Epic Games suuntaa taas raastupaan - tällä kertaa kohteena on kiinalainen älylasien valmistaja Nreal

18.05.2021 klo 22.30 | Luettu: 2182 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Älylasien valmistaja Nreal on joutunut Epic Gamesin oikeuskanteen kohteeksi, koska Fortnite-pelistä tunnettu pelinkehittäjä pitää kiinalaisfirman nimeä liian samankaltaisena oman Unreal-pelimoottorinsa kanssa.

The Verge -sivuston mukaan Epic ja Nreal ovat vääntäneet kättä nimestä jo vuodesta 2018 lähtien, jolloin pelinkehittäjä jätti vastalauseen älylasifirman tavaramerkkiä vastaan.

Epic Gamesin mukaan Nreal-nimi on ongelma siksi, että samankaltaisuuden lisäksi, molemmat firmat kilpailevat Epicin mukaan samoilla markkinoilla. Vaikka pelifirma ei ole itse kertonut siirtyvänsä laitepuolelle, niin Epic Games kuitenkin oikeuskanteen mukaan "odottaa Unreal-pelimoottorin olevan vahvasti osana rakentamassa virtuaalista metaverseä, joka tulee olemaan kolmiulotteinen sosiaalinen alusta ystävien tapaamiseen sekä ajanviettoon".

Nrealin valmistamat älylasit ovat tarkoitettu toimimaan pääasiassa vain puhelimen lisänä mutta ne tukevat kuitenkin jopa Unreal-pelimoottoria. Epicin mukaan tämäkin mahdollinen päällekkäisyys vain hämmentää kuluttajia, joka on yksi isoimmista perusteluista samankaltaisten tuotemerkkien hylkäämiseen.

Tällä hetkellä tosin Nrealin valmistamat Nreal Light -älylasit ovat toistaiseksi saatavilla Aasian ulkopuolella vain Euroopassa, jossa ne ovat saatavilla ainoastaan Saksassa ja silloinkin vain OPPO Find X3 Pro -puhelimella toimivana versiona sekä vain kahdelta puhelinoperaattorilta.

Todennäköinen syy oikeuskanteen ajoitukselle on kiinalaisen älylasien valmistajan suuntaaminen Yhdysvaltain markkinoille, josta vihjaten Nreal twiittasikin viime viikolla julkistavansa odotettuja uutisia 20. päivä toukokuuta. Epic Games jätti oman oikeuskanteensa nimittäin päivä kyseisen twiitin jälkeen.

Nähtäväksi jää onnistuuko Epic Games kanteessaan, ainakin Verge-sivustolle antamassaan tiedotteessa Nreal kiistää vahvasti pelifirman väitteet ja lupaa puolustautua haastetta vastaan oikeudessa.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Pyhimysten ja mielip... Huomenna alkaa rambo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova