Tuorein sisältö

Syksyllä ilmestyvä WRC 10 -rallipeli juhlistaa omia ja maailmanmestaruussarjan pyöreitä vuosia

14.04.2021 klo 22.00 | Luettu: 1704 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Rallin MM-sarjaan perustuva WRC-pelisarja julkaisee tänä vuonna jo kymmenennen osansa, kun WRC 10 ilmestyy syyskuussa. Viime vuosina pelinkehittäjä Kylotonnin luotsaama pelisarja juhlistaa tänä vuonna omien pyöreiden vuosiensa lisäksi jo ensi vuonna 50. kauttaan juhlivaa WRC-maailmanmestaruussarjaa.

Julkaisija NACONin mukaan tämä tulee pelissä näkymään historiallisten ajoneuvojen sekä kisojen kautta, kun pelaajat pääsevät osallistumaan rallihistorian 19 merkittävään tapahtumaan. Historiallisia ralleja mukana kerrotaan olevan kuusi, joihin kuuluu muun muassa Akropolisralli Kreikassa ja Sanremon ralli Italiassa. Lisäksi vuosikymmenten varrelta legendaarisia ralliautoja kerrotaan olevan 20 kappaletta tutuilta valmistajilta kuten Audi, Lancia, Ford ja Toyota.

V2.fi:n WRC 9 -arvostelussa kehuttua ajotuntumaa on myös pelinkehittäjien mukaan hiottu entistä paremmaksi parantamalla pelin fysiikanmallinnusta entisestään. Pelattavasta ei myöskään pitäisi olla puutetta sillä mukana on 52 virallista rallitiimiä vuodelta 2021 useista eri WRC-luokista sekä neljä täysin uutta rallia.

WRC 10 julkaistaan Xbox Series X|S-, Xbox One-, PlayStation 5-, PlayStation 4- ja PC-alustoille syyskuun 2. päivä. Pelin Nintendo Switch -versio julkaistaan hieman myöhemmin.





V2.fi | Mikko Seppänen
< Nintendo esitteli tä... Ranskan Xbox teetti ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova