Tuorein sisältö

E3 siirtyy virallisesti vain verkkotapahtumaksi ja on kaiken kansan katsottavana ilmaiseksi

06.04.2021 klo 20.05 | Luettu: 1880 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



E3-tapahtumaa järjestävä Entertainment Software Association (ESA) on lopulta vahvistanut pitkään liikkuneet huhut siitä että pelimessuja ei tänäkään vuonna tulla järjestämään paikan päällä.

ESA sen sijaan julkisti tänään kolme päivää kestävän virtuaalisen E3-tapahtuman joka tulee olemaan avoin kaikille ja järjestetään 12.-15. kesäkuuta. Pelifirmoista tapahtumassa toistaiseksi ovat mukana ainakin Microsoft, Nintendo, Capcom, Konami, Ubisoft, Take-Two Interactive, Warner Bros. Games ja Koch Media.

Kahden aiemman vuoden tapaan vaikuttaa tosin siltä, että Sony on jättämässä jälleen E3-tapahtuman virallisesti väliin mutta jää nähtäväksi järjestääkö Sony tilalla jonkin korvaavan tapahtuman. Myöskään EA ei ole vahvistanut osallistumistaan, mutta ESA on luvannut julkistavansa lisää julkaisijoita, joten voi olla mahdollista, että pelifirma nähdään virallisessa messuohjelmassa.

Viime vuonna E3:n peruuntuminen aiheutti sen, että useat pelijulkaisijoista tekivät oman tulevia pelejä esittelevän lähetyksen ja julkistukset hajaantuivat isommalle aika välille. Tämä oli varmasti osalle peleistä ja julkaisijoista näkyvyyden kannalta parempi, mutta kokonaisuutena kaikki julkistukset tuntuivat ehkä vaisummilta, kun minkäänlaista erityistä E3-tunnelmaa ei päässyt syntymään.

Lisätietoa tämän vuoden E3-tapahtumasta sekä sen aikatauluista julkaistaan varmasti lähempänä kesäkuuta ja tuttuun tapaan myös V2.fi uutisoi tapahtumasta sekä sen isoimmista julkistuksista.

Lähde: Eurogamer


V2.fi | Mikko Seppänen
< PlayStation Now -pal... Grand Theft Auto 5 t... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova