Tuorein sisältö

Counter-Striken vedonlyönti ja sopupelit ovat Yhdysvalloissa saaneet huomiota jo FBI:ltä

03.04.2021 klo 14.00 | Luettu: 1647 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Puhtaan huijaamisen lisäksi esports-kenttä on saanut suosion kasvaessa kokea myös useita muita urheilulajeja vaivaavia ongelmia, joista yhtenä isoimpana voidaan pitää vedonlyöntiin kytkeytyvää sopupelaamista. Viimeksi tämän vuoden tammikuussa Esports Integrity Commission (ESIC) jakoi 35 pelaajalle Australiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa 12-60 kuukauden pelikieltoja korruption vastaisten sääntöjen rikkomisesta Counter-Strike: Global Offensive -kisoissa.

Pelikieltoja saaneet pelaajat olivat lyöneet vetoa omissa peleissään tai omaa joukkuettaan vastaan sekä jakaneet kolmansille osapuolille tietoa näistä sovituista peleistä, jotta nämä voisivat lyödä vetoa peleistä. Nyt Yhdysvalloissa tästä toiminnasta on kiinnostunut myös liittovaltion viranomainen FBI, joka on paikallisen poliisin avustuksella auttanut ESIC:iä sopupelien tutkinnassa.

Asia tuli julkisuuteen ESIC:n johtajan Ian Smithin antamassa Youtube-haastattelussa. Siinä Smith kertoo pelaajien etenkin ottavan sopupeleistä lahjuksia vastaan ulkopuolisilta vedonlyöntijärjestöiltä, sen sijaan että pelaajat organisoisivat toimintaa itse. Smithin mukaan tämä toiminta on jatkunut pidempään ja on huomattavasti järjestäytyneempää kuin satunnainen mahdollisuuteen perustuvat pelaajien itse tekemät vedonlyönnit.

Lisäksi Smith kertoo tutkinnan olevan jo niin hyvässä vaiheessa, että hän uskoo järjestön pystyvän virallisesti julkistamaan sen tulokset seuraavan 10-14 päivän aikana. Asian tutkintaa on Yhdysvalloissa hankaloittanut sen epäselvä laillinen tilanne, sillä jokaisella 50 osavaltiosta on ollut oma lainsäädäntö urheiluun liittyvää vedonlyöntiä koskien eikä se koskaan ole ollut samalla tavalla yleistä kun esimerkiksi Australiassa, jossa CSGO:n sopupeleihin liittyvä vedonlyönti oli automaattisesti laitonta.

Onneksi sopupeleihin syyllistyneet tahot ovat olleet Smithin mukaan idiootteja, sillä ESIC on voinut vertailla pelien chattilogeja, Discord-keskusteluja sekä muita vahvistavia todisteita.



Lähde: Kotaku

V2.fi | Mikko Seppänen
< Outriders törmäsi tu... Ensi viikolla ilmest... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova