Tuorein sisältö

Nyt on harvinaista retroherkkua esittelyssä - tältä näyttää Nintendo 64:n diskettiaseman kehittäjäversio

25.03.2021 klo 20.30 | Luettu: 2552 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Nintendo 64 -konsolille julkaistu 64DD-levyasema on itsessään harvinainen mutta peleihin erikoistunut Youtubettaja Shane Luis oli saanut käsiinsä vielä harvinaisempaa herkkua, nimittäin laajennusosan kehittäjäversion täydellisenä pakettina.

Luis oli saanut yksityiseltä keräilijältä tehtäväkseen dokumentoida ja varmistaa paketin sisältö ja retroharrastajien iloksi Luis oli myös julkaissut Twitterissä ison määrän kuvia tästä harvinaisuudesta. Nintendon magneettisia levykkeitä käyttänyt laajennus julkaistiin vain Japanissa vuonna 1999 ja se kuuluu yhteen Nintendon harvinaisista isoista flopeista, sillä lisälaitetta myytiin todennäköisesti vain noin 15 000 kappaletta.

Kehitysversion sisällä tuli viisi kappaletta tyhjiä magneettilevyjä, jotka olivat sinisiä. Japanissa julkaistiin 64DD:lle yhteensä vain 10 levykettä, joista 9 olivat pelejä ja yksi Randnet-verkkopalveluun yhdistämiseen tarkoitettu ohjelma.



Itse 64DD-kehittäjäyksikkö asennetaan normaalin 64DD:n tavoin Nintendo 64 -konsolin alle mutta kehittäjäyksikkö eroaa myyntiversiosta levyasemaa ympäröivät sinisen korostuksen ansiosta. Lisäksi kehittäjäyksikössä tulee mukana erikoisliitin, jonka avulla N64-konsolissa voi käyttää kahta kasettia samanaikaisesti.



Lisää kuvia 64DD-kehittäjäversiosta löytyy Shane Luisin Twitter-tililtä ja yhden harvoista 64DD-peleistä voi nähdä toiminnassa V2.fi:n Mikon Nintendo 64 harvinaisuuksia esittelevässä videossa.

Lähde: The Verge

V2.fi | Mikko Seppänen
< Klonkku-peliä kiusoi... Karthago on taas hä... >

Keskustelut (2 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.03.2021 klo 21.28 5 tykkää tästä

Osakassa 2010 katselin kuluttajamallin DD:tä siinä hyllyssä ja mietin että pitäisikö liipaista. Jätin sitten kuitenkin väliin, kun oli jo satalappusia palanut kaikenlaiseen. Nykyisin ostamisen voikin sitten jo unohtaa, jos ei jollain vaihtokaupalla...
lainaa
Jaakku2

27.03.2021 klo 10.12

Tuollaisilla sinisillä levykeillä olevasta Mother 3 protosta oli kuvia. Tosin levyt ei tainnut toimia, tjsp. Jossain vaiheessa kiva jos sellainen toimiva proto tulee julki. Ois ihan kiva, kun varmasti sellainen on olemassa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova