Tuorein sisältö

Nyt kävi ohraisesti! Pelaaja vuoti Rainbow Six: Parasiten yksityiskohtia julki striimaamalla tekniikkatestiä suorana verkkoon

22.03.2021 klo 20.00 | Luettu: 2588 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Viime viikonloppuna internetin salapoliisit havaitsivat, että joku Tom Clancyn Rainbow Six: Parasiten käsiinsä saanut pelaaja vuoti yli tunnin verran videomateriaalia tekniikkatestiversiosta YouTubeen, Facebook Gamingiin ja Twitchiin.

IGN Nordicin uutisen mukaan havaintoja tehtiin ainakin keskustelupalvelu Redditin puolella. Myös Twitterin huhujen kertomiseen erikoistuneet käyttäjät lähettivät kuvakaappauksia vuodetusta materiaalista. Osa käyttäjätunnuksista on kuitenkin jo suljettu toiminnan takia. Suurella todennäköisyydellä nähty materiaali oli salassapitosopimuksen alaista, joten myös pelaajan lähettämä livestream keskeytettiin, tallenteet poistettiin eikä alkuperäistä lähettäjän Twitch-kanavaa ole enää olemassa.

IGN kuitenkin kertoo nähneensä, että videolla vilahtivat muun muassa Alibi, Lion, Vigil, Ela, Finka ja Tachanka -operaattorit. Tuleva peli on PvE eli pelaajat taistelevat avaruusolentoja vastaan. Sotureiden on kuitenkin oltava varovaisia, sillä viholliset voivat hälyttää paikalle lisää kavereita.

Aiemmin Parasite tunnettiin nimellä Quarantine. Helmikuussa, että Rainbow Six: Quarantine vaihtaisi nimeä Rainbow Six: Parasiteksi nykyisen maailmantilanteen vuoksi. Ubisoft kuitenkin riensi paikalle kertomaan, että Parasite on vain testikäytössä oleva nimi, ja lopullinen nimi paljastetaan myöhemmin. Vuodetulla videomateriaalilla tulevaa teosta kutsutaan kuitenkin edelleen Rainbow Six: Parasiteksi.


Lähde: IGN Nordic, PC Gamer








V2.fi | Miia Lyyra
< Assassin's Creed Val... Shin Megami Tensei I... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova