Tuorein sisältö

Oliko kohu liikaa? Hogwarts Legacyn kontroversiaalinen suunnittelija ilmoitti jättävänsä pelistudion

05.03.2021 klo 22.30 | Luettu: 2331 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Tulevan Harry Potter -pelin johtava suunnittelija Troy Leavitt on ilmoittanut jättävänsä peliä kehittävän Avalanche Softwaren sen jälkeen, kun hänen kontroversiaaleja mielipiteitä sisältänyt Youtube-kanavansa tuli julki.

Leavittin vanhat videot herättivät huomiota etenkin ahdistelusta ja seksuaalisesta häirinnästä syytettyjen julkisten henkilöiden puolustamisella sekä Gamergate-liikettä tukeneilla videoilla. Julkaisemassaan Twitter-viestissä Leavitt kuitenkin kertoo päätöksen lähteä olleen hänen omansa ja että hänellä ei ole kuin hyvää sanottavaa pelistä, sen kehitystiimistä sekä pelijulkaisija WB Gamesista.



Leavitt kuitenkin lupaa kertoa tarkemmin lähtöön johtaneista syistä myöhemmin samaisella kontroversiaalilla Youtube-kanavalla julkaistavalla videolla, joten jää nähtäväksi onko taustalla muita tekijöitä vai jatkaako Leavitt kenties aiempien videoidensa linjalla.

Hogwarts Legacy on näillä näkymin ilmestymässä vasta ensi vuonna mutta peli on jo silti ehtinyt keräämään paljon huomiota kirjasarjan faneilta, johtuen etenkin viime vuonna J.K. Rowlingin esittämistä transfobisista kommenteista. Tosin aiemmin tällä viikolla julkisuuteen vuotaneiden huhujen perusteella, pelinkehittäjät ovat vähät välittämässä Rowlingin mielipiteistä ja suunnittelevat pelistä hyvinkin inklusiivista.

Lähde: GamesIndustry.biz

V2.fi | Mikko Seppänen
< Itä-Aasian kohtalonh... Aika kaivaa 20 vuott... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova