Tuorein sisältö

Edes Pikachu ei tykkää huijareista - Pokémon GO jakoi hurjan määrän banneja vuonna 2020

25.02.2021 klo 20.00 | Luettu: 3683 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä Niantic on julkaissut blogissaan harvinaisen tiedotteen, jossa kertoo viimeaikaisista huijauksen vastaisista toimistaan Pokémon GO, Ingress ja Harry Potter: Wizards Unite -peleissä.

Yli miljoona pelitiliä sai pysyvän bannin pelinkehittäjän peleissä vuonna 2020 ja yhteensä viidelle miljoonalle pelaajalle jaettiin rangaistuksia huijaamisesta. Nianticin mukaan yli 90 prosenttia käyttäjistä lopetti huijaamisen saatuaan ensimmäisen varoituksen ja pelinkehittäjän mukaan tämä on positiivista kehitystä oikean tasapainon löytämiseen rangaistuksissa satunnaisten ja vakavien huijarien välillä.

Niantic kertoo myös panostaneensa uusiin teknologioihin huijareita vastaan taistellakseen sekä kasvattavansa jatkuvasti valvonnasta vastaavaa ryhmäänsä. Pelinkehittäjä lupaa jatkossakin jatkaa huijausten vastaisten algoritmiensa hienosäätöä sekä huijarien rankaisua.

Lisäksi pelistudio kertoo kuuntelevansa pelaajia ja on esimerkiksi Ingressissä ottanut käyttöön uuden pikailmoitus prosessin, jossa pelaajat voivat pyytää manuaalista tarkistusta huijaamisen varalta. Tämä on ilmeisesti on ollut toimiva taktiikka, sillä 4000 saadusta ilmoituksesta noin 70 prosenttia on ollut valideja.

Nähtäväksi jää onko Nianticilla resursseja ottaa vastaavaa käyttöön esimerkiksi Pokémon GO:ssa, joka on kuitenkin pelinkehittäjän ehdottomasti suosituin peli ja joka Ingressin tavoin kärsii huijareista, jotka käyttävät ulkopuolisia sovelluksia oman sijaintinsa väärentämiseen.

Ymmärrettävästi Niantic haluaa pitää pelinsä huijareista vapaana ja mahdollisimman monelle pelaajalle hauskana, sillä koronapandemiasta huolimatta Pokémon GO:lla oli viime vuonna sen kaikkien aikojen tuottoisin vuosi ja peli tahkosi rahaa yli miljardi dollaria.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Pew pew! Uusi PUBG-p... Jo neljä miljoonaa m... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova