Tuorein sisältö

Epic Games Store lupaa lisää yksinoikeusjulkaisuja seuraavan parin vuoden aikana

09.02.2021 klo 21.00 | Luettu: 3843 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Huonoja uutisia fanaattisimmille Steam-käyttäjille, sillä PC Gamer -sivustolle antamassaan lausunnossa Epic Games Storen edustaja kertoo pelikaupan julkaisevan seuraavan kahden vuoden aikana enemmän yksinoikeuspelejä kun mitä tähän mennessä.

PC Gamerin tekemän listan mukaan tällä hetkellä Epic Games Storelle on julkistettu 21 ajoitettua tai osittain yksinoikeuspeliä, sivusto tosin laskee mukaan myös Ubisoftin julkaisut vaikka nämä on mahdollista myös ostaa pelijulkaisijan omasta verkkokaupasta.

Useiden eri pelikäynnistysohjelmien pitäminen koneella on toki aina hieman vaivalloista mutta silti jotkut PC-pelaajat ovat aiemmin suhtautuneet jopa vihamielisesti Epicin vuoden 2018 avaamaan pelikauppaan ja sen yksinoikeusjulkaisuihin. Huolimatta siitä, toisin kuin konsolipelaajat, jotka ovat sidottuja valmistajan alustaan ja sen julkaisuihin, niin todistetusti on mahdollista käyttää sekä Steamia että Epic Games Storea samalla tietokoneella.

Epicin pelikaupan yksinoikeuspelit eivät kuitenkaan ole myöskään olleet täysin ongelmattomia. Useat pelijulkaisut ovat olleet jo ennakkotilattavissa Steamissä ennen yllättäen julkistettua yksinoikeutta ja tällöin pelaajat eivät aina ole olleet varmoja siitä pääsevätkö he pelaamaan jo ostamaansa peliä heti julkaisun yhteydessä.

Myös uuden Hitman 3 -pelin julkaisun yhteydessä oli ongelmia, kun eri pelikaupasta ostetut pelisarjan aiemmat osat eivät olleetkaan yhteensopivia uusimman pelin kanssa ja pelaajat eivät päässeet pelaamaan niiden tehtäviä. Tähän tosin pelinkehittäjä IO Interactive kertoi työstävänsä ratkaisua, jonka pitäisi ilmestyä piakkoin.

Pelinkehittäjien kannalta Epicin aggressiivinen tulo PC-pelimarkkinoille on kuitenkin ollut positiivinen kehitys, sillä pelijulkaisijan ostetut (ajoitetutkin) yksinoikeudet ovat tuoneet lisää rahaa pelinkehitykseen ja jossain tapauksessa pelastaneet pelistudioita.

Myös kauppapaikan kehittäjille parempi tulojen jakosopimus luo painetta Valvelle parantaa omia ehtojaan, varsinkin kun jopa 73 prosenttia pelinkehittäjistä ei pidä tämänhetkistä tilannetta reiluna.

Lähde: Kotaku

V2.fi | Mikko Seppänen
< Crash Bandicoot 4: I... Muah hah hah haa! Ev... >

Keskustelut (5 viestiä)

maker

09.02.2021 klo 21.21 2 tykkää tästä

steamuskovaisille taas varmaan isosti harmittaa kun ei steam pääse ahnehtii kaikkia rahoja.
lainaa
sodöd_doso

09.02.2021 klo 22.56 6 tykkää tästä

Ei sinällään nuo Epic Gamesin yksinoikeudet haittaisi, jos vaan saatana hoitaisivat oman kauppapaikkansa ensin kuntoon, jo kaksi vuotta vanha ja silti puuttuu ihan perustoimintoja.
lainaa
EeppinenValhe

10.02.2021 klo 01.29 4 tykkää tästä

Se siitä vapaasta kilpailusta.
lainaa
Bub

10.02.2021 klo 05.03 2 tykkää tästä

EeppinenValhe kirjoitti:
Se siitä vapaasta kilpailusta.

Mikä estää Steamia lyömästä rahaa pöytään ja kilpailla?
lainaa
gamermoment

10.02.2021 klo 18.38

Jälleen pelaajat saavat ensimmäistä kertaa tietää kapitalismissa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova