Tuorein sisältö

Tässä vielä viimeinen erä mielenkiintoisia trailereita The Game Awards -tapahtumasta

11.12.2020 klo 06.15 | Luettu: 1867 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Tämän vuoden The Game Awards -tapahtuma on nyt ohi ja kaikki palkinnot ovat jaettu. Kutkuttavien Mass Effect -vihjailujen ja yllättävien Perfect Dark -paluiden lisäksi tapahtumassa nähtiin hurja määrä muita trailereita, joista monet löytyvätkin jo aiemmista uutisista.

Aivan kaikkia mielenkiintoisia trailereita ei aiemmissa jutuissa ehtinyt jakamaan, joten tässä vielä loput mahdollisesti huomioimisen arvoisista tulevista peleistä.

Yksi mielenkiintoinen tapahtuman alkupuolella nähty traileri oli eteläkorealaisen Pearl Abyss -pelistudion erittäin näyttävän näköinen Crimson Desert. Toisin kuin pelistudion tunnetuin luomus Black Desert kyseessä ei ole kuitenkaan MMORPG vaan yksinpelattava avoimen maailman toimintaseikkailu, jonka luvataan ilmestyvän ensi vuoden talvena.



Värikkäällä kielenkäytöllä aiempina vuosina ilahduttanut ruotsalainen pelinkehittäjä Josef Fares oli jälleen mukana ja yhteistyöpeleihin erikoistunut Fares oli tälläkin kertaa tekemässä erityisesti kahdelle pelaajalle tarkoitettua persoonallisella huumorilla höystettyä tasoloikkaa nimeltään It Takes Two. Pelin kerrotaan ilmestyvän maaliskuun 26. päivä ensi vuonna.



Road 96 on mielenkiintoiselta vaikuttava proseduraalisesti luotu roadtrip-peli Valiant Heartsin ja Memories Retold -pelien tekijöiltä.



Amplitude-pelistudion kunnianhimoinen vuoropohjainen strategiapeli ihmiskunnan historiasta Humankind sai myös uuden trailerin, joka painottaa erityisesti pelin keskittymistä pelaajan ohjaaman avatarin vaikutuksista pelimaailmaan.



Uudet Shadow Warrior -pelit tehnyt Flying Wild Hog esitteli animoidun trailerin muodossa uutta weird west -tyylistä Evil West, joka ideansa puolesta vaikuttaa ainakin hauskalta. Peli ilmestyy ensi vuonna Xbox One-, Xbox Series S|X-, PlayStation 4-, PlayStation 5- ja PC-alustoille.



Konkreettista pelikuvaa sen sijaan nähtiin tulevasta Monster Hunter: Rise -pelistä, joka ilmestyy Nintendo Switchille maaliskuun 26. päivä. Hirviönmetsästyksen Switch-versio näyttää hieman sarjakuvamaisemmaksi tyylitellymmältä kuin hittipeliksi muodostunut Monster Hunter: World mutta luvassa pitäisi ainakin olla pelisarjalle oleellisia jättihirviöitä.



Sarjakuvamaisella tyylillä on myös toteutettu mysteeriselle avaruusasemalla sijoittuva luolastoryömintää ja räiskintää yhdistelevä Endless Dungeon.



Microsoft myös paljasti uuden trailerin myötä useita todella mielenkiintoisia Xbox Game Pass -palveluun tulevia pelejä. Joulukuun 15. päivä Elder Scrolls: Skyrim mutta ensi vuoden puolella palveluun on myös tulossa Among Us, Superhot: Mind Control Delete sekä yksinkertaisesti erinomaisen Yakuza-sarjan osat 3-6.



The Game Awards -tapahtumassa myös nähtiin paljon jo olemassa oleviin peleihin liittyviä uusia hahmoja, kausia ja karttoja. Näistä Among Us -faneja varmasti kiinnostaa pelin uuden ilmalaivakartan esitellyt traileri, kun taas Fortnite-pelaajat voivat intoilla peliin uusiksi hahmoiksi paljastetuista Master Chief, Daryl Dixon ja Michonne -hahmoista.







Ehdottomasti hauskin paljastus oli kuitenkin Mupettien legendaarisen Swedish Chef -hahmon saapuminen ilmaiseksi Xbox Series S|X- ja PlayStation 5 -konsolien mainion anarkistisen Overcooked-yhteistyökokkailupelin All You Can Eat -versioon.



V2.fi | Mikko Seppänen
< The Game Awardissa n... The Last of Us Part ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova