Tuorein sisältö

Square Enix julkisti jatko-osan The World Ends with You -roolipelille

23.11.2020 klo 20.00 | Luettu: 1621 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Odottavan aika on pitkä mutta joskus se palkitaan ja tällä kertaa hyviä uutisia oli luvassa vuonna 2007 julkaistun The World Ends with You -japsiropen ystäville. Square Enix nimittäin julkisti tänään ensi vuonna pelille julkaistavan jatko-osan nimeltään NEO: The World Ends with You.

Edellisen pelin tapaan peli sijoittuu Tokion Shibuya-ostosalueelle ja seuraa ryhmää äskettäin kuolleita nuoria, jotka päätyvät vaihtoehtoiselle todellisuuden tasolle nimeltään Underground. Hahmoilla on mahdollisuus kuitenkin päästä takaisin elävien kirjoihin tai siirtyä kuolemanjälkeiseen elämään osallistumalla Reaper's Game -nimiseen kilpailuun.

Alun perin Nintendo DS -käsikonsolille julkaistu peli sai mainion kriittisen vastaanoton ja peliä kehuttiin erityisesti sen onnistuneesta tavasta kuvata japanilasta katukulttuuria sekä Shibuyan aluetta. Peli oli myös myyntimenestys mutta vuonna 2018 Nintendo Switchille julkaistun parannellun The World Ends with You: Final Remix -version lisäksi pelisarjasta ei ollut Kingdom Hearts -peleissä nähtyjen vierailujen lisäksi kuulunut mitään uutta yli 13 vuoteen.

Nyt kuitenkin fanien vuosien odotus lopulta palkitaan, kun julkaisutrailerin perusteella hyvältä näyttävä NEO: The World Ends with You ilmestyy vuoden 2021 kesällä Nintendo Switch- ja PlayStation 4 -konsoleille.


V2.fi | Mikko Seppänen
< Kallein huutokaupatt... Valven pelinkehittäj... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova