Talvi saapuu huomenna Animal Crossing: New Horizonsiin - luvassa myös muutoksia tallennustietojen siirtämiseen
Talvi saapuu huomenna 19. marraskuuta Animal Crossing: New Horizonsiin. Talvipäivitys tuo tullessaan kasan juhlapäiviä, mutta muutoksia myös pelin tallennusominaisuuksiin.
Ensimmäistä juhlapäivää päästään viettämään saarella jo pian, sillä 26. marraskuuta on Turkey Day. Tuolloin tiluksille saapastelee Franklin-kokki, jota sinun tulee auttaa. Joulukuussa saaresta tulee joka päivä juhlallisempi ja luvassa on juhlan tuntua! Luvassa on myös jouluisia tavaroita kuten huonekaluja ja vaatteita. Lisäksi Nook’s Crannyssa ja Able Sistersissä on käynnissä joulumarkkinat. Myös jouluaattona 24. joulukuuta on luvassa tekemistä, kun Jingle vierailee saarella jakamassa lahjoja.
Myös tallennusominaisuudet kokevat muutoksia ja jatkossa pelaaja voi käyttää kahta eri siirtotapaa pelitallennusten siirtämiseen toiselle konsolille. Uudet siirtotavat ovat Resident ja Island Data Transfer. Näistä ensimmäinen siirtää pelihahmon varusteineen ja taloineen toiselle konsolille, kun taas jälkimmäinen siirtää aivan kaiken toiselle Nintendo Switch laitteelle. Siirtäminen on ilmaista ja sen voi tehdä Nintendo eShop -kauppapaikalta löytyvän Island Transfer Tool -appin avulla.
Lisätietoa talvipäivityksestä alla olevasta videosta.
P.S. V2.fi:n Facebook-sivuilla on menossa kilpailu, jossa sinulla on mahdollista voittaa early access -koodi Atlas Rogues -peliin. Koodeja on jaossa viisi kappaletta ja arvonta tehdään tänä iltana. Käy osallistumassa arvontaan Facebookin kautta, josta voit lukea tarkemmin myös ohjeet ja säännöt.
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti